Kokoomusjohtaja Petteri Orpo poistui Antti Rinteen tiedotustilaisuudesta eduskunnassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Heikki A. Ollila: Johdonmukaiseen oppositiopolitiikkaan

Kokoomuksesta ei ole räksyttäjäksi, mutta aineksia on silti tiukalle oppositiopolitiikalle, kirjoittaja arvioi.

”Kokoomus on siirtynyt johdonmukaiseen oppositiopolitiikkaan”.

Aloin ahmia politiikkaa silloin, kun siitä tuli ”TV -laji”. Kokoomus hävisi vuoden 1966 eduskuntavaalit ja sai vain 13,8 prosentin ääniosuuden. Sellaisella tuloksella ei ollut mitään asiaa hallitukseen. Silloin. Kokoomuksen puheenjohtajan Juha Rihtniemen ylläoleva lausahdus jäi nuoren miehen mieleen.

Noiden vaalien jälkeisestä ajasta kokoomus tulee vuoden kuluttua olleeksi puolet hallituksessa, puolet oppositiossa. Toki opposition vuodet tulivat enimmäkseen ammoisena 21 vuoden korpitaipaleella 1966–87. Tuolta ajalta istuvina puolueen kansanedustajina omakohtaisia muistikuvia on vain kahdella, Ilkka Kanervalla ja Ben Zyskowiczilla. Kauden 2003–07 oppositioaikana mukana olivat lisäksi Paula Risikko, Arto Satonen ja Sari Sarkomaa.

Oppositiopolitiikkaan kääntyminen ei välttämättä ole pitkään hallituksessa istuneelle puolueelle helppo harjoitus. Hallituksessa on ollut pakko tehdä ikäviäkin päätöksiä ja ne hallitusryhmät kyllä kaivaa esiin, kun sitä yritetään arvostella. Sipilän hallituksenkin puolueetkin tämän osasivat: ”Tekin leikkasitte hallituksessa…”

Kokoomus on jo oppositiossa todennut, että hallitusohjelma on hiekalle rakennettu. Hiekkalinnatkin kestävät aikansa, mutta maailmantalouden myrskyt, sateet ja tuulet ne kyllä erosoivat, ellei niissä ole ainesta ja perustaa kestämään. Vaalikausi on neljä vuotta. Vasemmistoenemmistöinen hallitus antaa varmasti aihetta perusteltuun aatteelliseen kritiikkiin tekemisistään porvarillisessa Suomessa. Kansantalouden tilastot, jotka kertovat kasvusta, sen hiipumisesta tai pysähtymisestä, työllisyyden kehityksestä suhteessa tavoitteisiin, valtion velkaantumisen lisääntymisestä tai vaikkapa kansan ostovoiman heikkenemisestä, antavat aikanaan ainespuita ”johdonmukaiseen oppositiopolitiikkaan”.

Rinteen hallitus on aatteellisesti kirjava ja kovin monessa asiassa eri suuntiin vetävä. Siitä kertoo sekin, että sen puolueita kahlitsemaan tarvittiin ylivoimaisen ennätyksellinen 155 sivun hallitusohjelma, jota tullaan tulkitsemaan paljon esteenä tekemisille, jotka jollekin pikkupuolueelle eivät maistu. On helppo todeta, – ei ole ohjelmassa.

Pääministeri ja valtiovarainministeri ovat perinteisesti olleet se akseli, joka hallituksen linjan ja toimintakyvyn määrittää. Tässä hallituksessa valtiovarainministeri Mika Lintilä on poikkeuksellisen paljon vartijana hallituksessa, joka koostuu rahanjakopuolueista. Omien keskustalaistenkin kanssa tulee vaikeuksia, ja muut ryhmät kyllä vahtivat kotiinpäin vetämisiä ja osaavat ne hinnoitella.

Lintilä on arvioni mukaan keskustalta hyvä valinta, mutta mitä tapahtuu, kun Antti Kaikkonen, kuten oletan, astuu puheenjohtajan saappaisiin syksyllä. Puheenjohtajan rooli ei välttämättä ole helppo soveltaa valtiovarainministerin tehtäviin, etenkin, jos aikoo pysyä mukavan miehen maineessa.

Yritän tässä viestiä, että otetaan rauhallisesti oppositiopolitiikka. Ei kokoomuksesta ole räksyttäjiksi, mutta kun oikeita aiheita on ja niitä tulee, niin antaa palaa sitten.

Heikki A. Ollila

Heikki A. Ollila

Heikki A. Ollila on kunnallisneuvos ja entinen kokoomuksen kansanedustaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt