Verkkouutiset

Johannes Yrttiaho. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Johannes Yrttiaho haluaa torpata kokoomuslaisen pormestarin Turussa

Vasemmistovaltuutettu haluaa rikkoa sopimuksen pormestarin valintamallista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja ja Turun kaupunginvaltuutettu Johannes Yrttiaho (vas.) sanoo, että vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden pitää estää kokoomuslaisen Minna Arven valinta Turun pormestariksi. Hänen mukaansa ”muutosblokilla” kokoomus saadaan syrjään kaupungin johdosta.

– Uuden valtuuston 34 valtuutetun enemmistöllä kokoomus voidaan oikeasti syrjäyttää. Sdp:n vaalivoitto ja pormestariehdokas (Aki) Lindénin (sd.) suuri äänimäärä jopa velvoittavat tähän, Yrttiaho kirjoittaa Facebookissa.

Lindén sai sunnuntaina vaaleissa 4 374 ääntä, Arve 1 511. Pormestaria ei kuitenkaan valita ehdokkaiden henkilökohtaisen äänimäärän perusteella, vaan sen tekee valtuusto enemmistöpäätöksellä.

Työnsä päättävä Turun kaupunginvaltuusto päätti puolitoista vuotta sitten, että Turku siirtyy pormestarimalliin. Valtuusto sopi keskenään, että puolueet nimeävät pormestariehdokkaansa ja julkaisevat ohjelmansa ennen vaaleja. Suurimman puolueen ehdokas valitaan pormestariksi. Puolueet sitoutuivat tähän päätökseen.

Kokoomus sai vaaleissa eniten paikkoja Turun valtuustoon. Sillä on 16 valtuutettua, kun heitä on koko valtuustossa yhteensä 67. Puolue menetti yhden paikan.

SDP lisäsi paikkamääräänsä 1:llä, ja sillä on nyt 13 paikkaa. Vasemmistoliiton paikkamäärä putosi yhdellä yhteentoista. Vihreät menetti neljä paikkaa ja sillä on nyt kymmenen valtuutettua. Yhteensä näillä kolmella puolueella on Yrttiahon mainitsema 34 valtuutettua.

– Ei ole perusteita antaa kaupungin avaimia taas kokoomukselle, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)