Verkkouutiset

Joe Biden lupaa Baltialle USA:n vahvan tuen

Venäjää presidenttiehdokas kehottaa lopettamaan Nato-liittolaisiin kohdistuvan painostuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain demokraattipuolueen presidenttiehdokas Joe Biden on viestittänyt valmiuttaan lujittaa Baltian maiden puolustusta, jos hän nousee maansa johtoon marraskuun 3. päivän vaaleissa. Näin kertoo Viron yleisradio ERR.

– Presidenttinä Joe Biden tulee lähettämään Venäjälle kovan viestin: älkää painostako Nato-maata. Joe Bidenin pitkäaikainen tuki Baltian maille ja usko USA:n sitoutumiseen Nato-liittolaisiimme ovat jyrkästi vastakkaiset kuin Donald Trumpin, joka on kyseenalaistanut puolustusliitto Naton arvon, Bidenin kampanjaorganisaation julkistamassa visioasiakirjassa todetaan.

Biden haluaa sen mukaan jatkaa EDI-rahoitusta, jolla edistetään Yhdysvaltain asevoimien läsnäoloa ja harjoituksia liittolaisten ja kumppanien kanssa Venäjän hyökkäyksen torjumiseksi. Biden on sitoutunut ohjaamaan rahoituksen täysimääräisesti nimenomaan tähän tarkoitukseen toisin kuin Trump, jonka huomautetaan kanavoineen osan määrärahoista muurin rakentamiseen Meksikon rajalle.

Trumpin tapaan myös Biden sanoo vastustavansa venäläisyhtiö Gazpromin Nord Stream 2 -kaasuputkihanketta. Hän katsoo Itämeren alittavan kaasuputken lisäävään Euroopan riippuvuutta venäläisestä kaasusta ja siten lisäävän alttiutta Venäjän muodostamalle uhalle

Kampanjaorganisaatio muistuttaa Bidenin olleen yksi Viron, Latvian ja Liettuan Nato-jäsenyyden keskeisistä arkkitehdeistä Yhdysvaltain senaatin ulkoasiainvaliokunnassa. Sen jälkeen, kun Baltian maat saavuttivat puolustusliiton jäsenyyden, Bidenin sitoutuminen niiden puolustukseen on visioasiakirjan mukaan entisestään vahvistunut.

Varapresidenttikaudellaan 2009–2017 Bidenin tehtäviin kuului rooli presidentti Barack Obaman hallinnon koordinaattorina Baltian turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Siinä roolissaan hän tapasi säännöllisesti Baltian maiden ylintä valtiojohtoa ja toimi aktiivisesti niille annettavan sotilasavun lisäämiseksi.   

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)