Verkkouutiset

Jodlauksen pelätään vauhdittaneen epidemiaa

Koronavirustartuntojen määrä on ollut nopeassa kasvussa Sveitsin Schwyzin kantonissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sveitsissä Schwyzin kantonissa järjestetyn laulukonsertin epäillään kiihdyttäneen alueen koronavirusepidemiaa.

RTS-kanavan mukaan noin 600 henkilöä kokoontui syyskuun lopulla kuuntelemaan jodlausta turvavälejä noudattaen, mutta ilman kasvomaskeja. Tartuntojen uskotaan levinneen laulajien lisäksi yleisön keskuuteen.

Kantonin alueella oli syyskuun puolivälissä noin 500 Covid-19-tapausta ja nyt yli 1 200. Uusia infektioita vahvistettiin keskiviikkona 94 kappaletta eli kaksi kertaa enemmän kuin edellisenä päivänä. Ihmisiä on kehotettu välttämään yleisötapahtumia ja käyttämään kasvomaskeja.

Der Tagesspiegel -lehden mukaan positiivisten virustestien osuus on ollut ”äärimmäisen korkealla” eli noin 50 prosentissa. Lääkärit ovat kuvailleet paikallista epidemiaräjähdystä harvinaisen rajuksi.

Sveitsissä on vahvistettu yhteensä 74 422 koronavirustapausta ja 2 120 kuolemaa. Uusia tartuntoja on vahvistettu loppuviikosta 2 600–2 800 päivässä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)