Verkkouutiset

Jo toinen lakkovaroitus – yliopistosektorin työtaistelu uhkaa laajentua

Yliopistojen henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt JUKO, JHL ja Pardia antoivat tiistaina jo toisen lakkovaroituksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kohdennettu työtaistelu toteutetaan kuudessa yliopistossa lakkona 7. maaliskuuta, jos neuvottelutulokseen ei päästä 6. maaliskuuta mennessä.

Lakko toteutetaan Aalto-yliopistossa, Hankenilla, Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa, Taideyliopistossa sekä Vaasan yliopistossa. Näissä yliopistoissa on henkilöstöä yhteensä lähes 8 500.

Pääsopijajärjestöjen viikko sitten antama ensimmäisen lakkovaroitus koskee yhden päivän lakkoa Helsingin yliopistossa 28. helmikuuta. Lakko alkaa, jos neuvottelutulokseen ei päästä 27. helmikuuta mennessä.

– Yliopistojen henkilöstö kokee, että nyt riitti. Arvostuksen puutteesta kertoo, että yliopistotyönantaja ei halua noudattaa yleistä palkankorotuslinjaa. Yliopistojen henkilöstö tekee koko maan kilpailukyvyn kannalta ensiarvoisen tärkeää ja vastuullista työtä. Mutta jatkuvalla joustamisella ja tehtävien lisäämisellä on rajansa, jos työnantaja ei halua niistä palkita, henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Palkansaajajärjestö Pardia huomauttavat.

Työnantajan päätavoite koko neuvotteluprosessin ajan on ollut yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistus. Henkilöstöä edustavat järjestöt edellyttävät, että yliopistojen palkkausjärjestelmän uudistamista varten perustetaan työryhmä.

Henkilöstöjärjestöjen mielestä palkkausjärjestelmän remontti tarvitsee pohjakseen vahvan tietopohjan ja vaikutusarvioinnit.

– Sanelutyylillä muutos ei onnistu, ne toteavat.

Järjestöjen mukaan yliopistosektorin neuvotteluissa ei ole kyseessä pelkkä palkkariita. Työnantajan esittämät tekstiheikennykset eivät käy henkilöstöjärjestöille.

– Koko neuvotteluprosessin aikana työnantaja ei ole suostunut keskustelemaan yliopistojen palkansaajille tärkeistä tavoitteista, kuten tutkimustyön edellytysten parantamisesta sekä määräaikaisten työntekijöiden suhteellisen osuuden vähentämisestä.

Yliopistosektori on ollut sopimuksettomassa tilassa helmikuunalusta alkaen. Viime perjantaista lähtien sovitteluratkaisua on etsitty valtakunnansovittelijan toimiston kautta.

Jos neuvotteluratkaisua ei synny, ay-järjestöt ovat valmiita tekemään päätöksiä painostustoimien laajentamisesta edelleen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)