Verkkouutiset

Jo toinen alue ilmoittaa olevansa leviämisvaiheessa

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän mukaan epidemia on edelleen Lahti-painotteinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä tiedottaa koko alueen olevan koronavirusepidemian leviämisvaiheessa. Alueella on varmistettu 35 uutta koronavirustartuntaa eilisen jälkeen. Sairaalahoidossa on seitsemän Covid-19-tautiin sairastunutta potilasta, joista kaksi on tehohoidossa.

− Yhteensä varmistettuja koronavirustartuntoja on todettu epidemian aikana yhtymän alueella 524, ja koronavirusnäytteitä on otettu kaikkiaan 46 650. Koko yhtymän alue on koronaepidemian leviämisvaiheessa. Epidemia on edelleen Lahti-painotteinen, hyvinvointiyhtymän tiedotteessa todetaan.

Yhtymä neuvottelee tänään Aluehallintoviraston ja kuntien kanssa yleisötilaisuuksien yleisömäärien rajoittamisesta ja tiedottaa keskiviikkona myöhemmin kaikista uusista suosituksista ja rajoituksista.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on Päijät-Hämeen alueella nyt 70,1 tapausta kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohden. Edellisen kahden viikon tarkastelujaksolla ilmaantuvuus oli 16,69.

Pääkaupunkiseutu ilmoitti viime viikolla siirtyneensä epidemian leviämisvaiheeseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)