Verkkouutiset

Koronaviruksen lääkehoidot ovat toistaiseksi hyvin rajallisia. / ACS

Jo kolmas parantava koronapilleri ihmistesteihin

Uuden lääkkeen kerrotaan päihittävän viruksen viidessä vuorokaudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Japanilainen Shionogi-yhtiö ilmoittaa aloittaneensa uuden koronaviruslääkkeen ihmiskokeet.

Kerran päivässä otettavan pillerin toivotaan neutraloivan viruksen alle viikossa. Heinäkuussa aloitettujen kokeiden odotetaan jatkuvan ensi vuoden puolelle asti.

Wall Street Journal -lehden mukaan lääkekisan kärjessä ovat tällä hetkellä Pfizer ja Merck, joiden lääkekokeet ovat jo edenneet myöhempiin vaiheisiin.

Pfizer on ilmoittanut, että sen kahdesti päivässä otettava pillerihoito voisi tulla markkinoille jo syksyn aikana. Yhtiö valmistautuu parhaillaan testaamaan tuotteen tehokkuutta 2 000 henkilön kokeessa.

Pfizerin ja Shionogin lääkkeiden teho perustuu proteaasi-nimisen entsyymin estämiseen. Koronavirus käyttää proteaasia kopioidessaan itseään ihmissolujen sisällä.

Koronaviruksen lääkehoidot ovat olleet toistaiseksi hyvin rajoitettuja. Remdesiviiri-lääke ja vasta-ainehoidot voivat auttaa, mutta niitä on annettava suonensisäisesti sairaalassa.

Tutkijoiden tavoitteena on löytää pillerihoito, joka voitaisiin aloittaa positiivisen virustestituloksen jälkeen kotona oireiden ollessa vielä lieviä. Vastaavia lääkkeitä on jo olemassa influenssan hoitoon.

Shionogi on aiemmin tunnettu tehokkaaksi osoittautuneesta Crestor-kolesterolilääkkeestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)