Verkkouutiset

Jihadisti selittää liittymistään ISIS:iin: Tunteet ottivat vallan

Brittiläinen Jack Letts liittyi terroristiryhmään vain 18-vuotiaana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

23-vuotias Jack Letts kertoo jättäneensä Iso-Britannian teini-ikäisenä liittyäkseen Isikseen ja taistellakseen terroristijärjestön riveissä. Lettsin mukaan päätös matkustaa Syyriaan oli omituinen yhdistelmä ajatuksia ja tietynlaista hämmennystä.  Asiasta uutisoi BBC.

– Luulen, että se oli vain hyvin tunteellista aika elämässäni. Olen onnellinen siitä, etten kuollut tuona aikana, Letts kertoo.

Letts kääntyi islaminuskoon 16-vuotiaana ja jätti opiskelunsa kaksi vuotta myöhemmin muuttaakseen Syyriaan Isiksen riveihin. Letts myöntää taistelleensa Isiksen puolesta, mutta ei omien väitteidensä mukaan usko tappaneensa ketään.

Lettsin mukaan terroristiryhmä rohkaisi jäseniään epäsuorasti käyttämään itsemurhaliivejä.

– Uskokaa tai älkää, mutta halusin yhdessä vaiheessa tehdä itsemurhaiskun. Halusin tehdä sen autossa ja sanoin, että jos on mahdollisuus, minä teen sen, mies kertoo.

Letts jätti Isiksen vuonna 2017, mutta jäi kiinni ja istuu nyt vankilassa Pohjois-Syyriassa.

– En vetoa britteihin, että he antaisivat minulle toisen mahdollisuuden. En luultavasti antaisi itselleni toista mahdollisuutta, jos olisin yksi heistä, Letts arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)