Verkkouutiset

JHL vaatii merkittäviä palkankorotuksia

Julkisen sektorin työntekijät ovat ansainneet merkittävät palkankorotukset ja jäähyväiset kiky-tunneille, sanoo JHL:n puheenjohtaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Neuvottelut kunta-alan työehtosopimuksesta on rauhoitettava ja niitä on jatkettava eteenpäin hyvässä yhteishengessä, vaatii Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

– Koronaviruksen vuoksi Suomi on kriisissä. Julkisen sektorin työntekijöiden harteilla makaa Suomen turvallisuus, ihmisten hengen ja terveyden hoito sekä koulujen ja varhaiskasvatuksen työ sen eteen, että Suomen kannalta olennaiset kriisiajan tehtävät voidaan hoitaa, sanoo JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (sd.).

Hänen mukaansa neuvottelevien osapuolten on pyrittävä mahdollisimman nopeaan ratkaisuun.

– Näin julkisen sektorin työntekijät saavat työrauhan. On sovittava merkittävistä korotuksista. Lisäksi kilpailukykysopimukseen sisältyvistä palkattomista kiky-tunneista pitää päästä eroon. Tämä porukka on korotuksensa ansainnut, Niemi-Laine sanoo.

Valtion taattava toimeentulo

Koronakriisin taloudellisten seurausten vuoksi Niemi-Laineen mielestä valtion pitää tukea sekä yksityistä että julkista sektoria.

– On hienoa, että yrityksille annetaan valtion kassasta korvauksia, jotta ne selviävät kriisistä. Valtion on kuitenkin oltava tasapuolinen toimija ja taattava myös palkansaajille toimeentulo, kun he menettävät työnsä työpisteiden sulkemisen, lomautusten ja irtisanomisten kautta, hän sanoo.

Niemi-Laineen mukaan kuntien ei pidä lähteä nyt sokeasti tekemään säästökampanjaa, vaan miettiä, miten ammattitaitoisia ihmisiä riittää töihin.

– Nyt ei ole oikea hetki kurittaa ketään osapuolta, vaan meidän on pidettävä huoli kaikkien hyvinvoinnista ja toimeentulosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)