Verkkouutiset

Liitto tyytyväinen: Hallitus kantoi lopulta sille kuuluvan vastuun

JHL haluaa sote-uudistuksen pikaisesti liikkeelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL korostaa Suomen hallituksen kantaneen lopulta sille kuuluvan vastuun, kun se pääsi sopuun lähivuosien rahankäytöstä.

Seuraavaksi päättäjien pitää JHL:n mukaan jatkaa sitkeää työtä, jotta sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan vihdoin valmiiksi.

– Päävastuu palveluista pitää säilyttää julkisella sektorilla. Muut toimijat voivat tarvittaessa täydentää palveluita. Uudistus pitää saada vihdoin maaliin, koska Suomen väestö vanhenee vauhdilla ja palvelujen tarve vain kasvaa tulevaisuudessa, toteaa JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine tiedotteessa.

JHL:n puheenjohtaja muistuttaa, että julkiset palvelut ja kansalaisten tunnollisuus koronatoimissa ovat pitäneet Suomen koronatilanteen hyvänä esimerkiksi Ruotsiin verrattuna.

Hänen mukaansa palvelut pysyvät kunnossa vain, jos niihin annetaan riittävästi rahaa.

Niemi-Laine muistuttaa, että suomalaiset pitävät julkisia palveluita suuressa arvossa. Niistä ollaan myös valmiita maksamaan. JHL:n tuore barometri paljastaa, että yli neljä viidestä suomalaisesta (83 prosenttia) on sitä mieltä, että palvelut on kustannettava veroilla.

– Päättäjien kannattaa muistaa, että ihmiset ovat ennemmin valmiita korottamaan veroja kuin leikkaamaan palveluista, Niemi-Laine sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)