Verkkouutiset

Destian linja- ja vaihdetukemiskone Helsingin rautatieasemalla. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

JHL aloittaa Destiassa kolmannen lakon

Ammattiliiton mukaan Destia aikoo leikata työntekijöidensä tuloista tuhansia euroja vuodessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n mukaan Destia ei suostu neuvotteleman työehdoista ammattiliiton kanssa. Niinpä liitto ilmoittaa aloittavansa lakon, joka kestää 28.–30. kesäkuuta.

JHL:n mukaan yhtiö kaavailee työehtosopimuksen vaihtoa, joka leikkaisi työntekijöiden vuositienestejä yli tuhannella eurolla. Esimerkiksi matkatyöstä maksettavat korvaukset tippuisivat miltei puoleen.

JHL vaatii Destialta kirjallista lupausta siitä, että työehdot turvataan vaikka yhtiö siirtyisikin toiseen työehtosopimukseen.

– Olen keskustellut Destian johdon kanssa yhtiön tilanteesta ja työehdoista. Vaikuttaa siltä, että yhtiö on erittäin haluton sopimaan yhtään mistään, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (sd.) sanoo tiedotteessa.

JHL julistaa Destian ja Oulun Energia Urakoinnin työt lakkoon. Työtaistelu alkaa maanantaina 28.6. kello 00.00 ja päättyy keskiviikkona 30.6. kello 24.00. Muiden liittojen työntekijät eivät tee lakonalaista työtä.

Lakon ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Lisäksi lakosta on rajattu pois liikennevalojen ja sähköverkon vikapäivystys sekä Destia Railin työtehtävät.

JHL vaatii Destialta myös sitä, että JHL:n luottamusmiesjärjestelmä yhtiössä säilyy. Lisäksi Destian palveluksessa olevien sähkömiesten kohdalla pitää jatkossakin noudattaa Energia- ja ICT-alan työehtosopimusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)