Verkkouutiset

Jättimäinen mysteerireikä ilmestyi keskelle Etelämantereen jäätikköä

Tutkijat ihmettelevät Etelänavan jäätikölle ilmestynyttä valtaisaa aukkoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Se näyttää siltä kuin joku olisi lyönyt reiän jäähän, Toronton yliopiston ilmakehäfyysikko Kent Moore sanoo Vicelle.

Amerikkalaismedian mukaan liki 100[nbsp]000 neliökilometrin suuruinen ”mysteerireikä” ihmetyttää tutkijoita.

Tällaista jäätikköön syntynyttä avovesialuetta kutsutaan polinjaksi. Tämä reikä on kuitenkin Kent Mooren mukaan poikkeuksellinen. Sen syntyprosessia ei osata sanoa varmuudella ja se sijaitsee epätavallisen kaukana jään reunasta.

– Jos meillä ei olisi satelliittikuvaa, emme edes tietäisi, että se on siellä, Moore toteaa.

Hänen mukaansa sijainti kielii siitä, että reikä on muodostunut jonkin toistaiseksi tuntemattoman prosessin seurauksena.

Samassa paikassa on havaittu aukko 1970-luvulla. Tuolloin teknologia rajoitti tutkimusmahdollisuuksia eikä asiaan juuri pystytty perehtymään. Ilmiö palasi viime vuonna ja toistui tänä vuonna.

– Yritämme yhä selvittää, mistä tässä on kyse.

Tutkijan mukaan ilmastonmuutoksen syyttäminen on kuitenkin vielä turhan aikaista.

Kent Moore kertoo, että polinjat tulevat joka tapauksessa vaikuttamaan meriin laajemminkin.

– Kun merijää taas sulaa, syntyy valtava lämpöero meren ja ilmakehän välille. Tämä voi synnyttää konvektiota.

Sillä tarkoitetaan kylmemmän veden vajoamista meren pohjaan ja lämpimämmän veden nousua pinnalle.

– Tämä voi alettuaan pitää polinjan auki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)