Verkkouutiset

Jätteenpolttoa, kalaportaita ja tutkimusta – näin hallitus käyttää 300 miljoonaa euroa

Ministerit kertoivat vasta biotalouden kärkihankkeiden suuntaviivat. Bioenergia ja kotimainen ruoka saavat suurimmat potit.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus kertoi tänään keskiviikkona, millä tavoin se aikoo käyttää biotalouden kärkihankkeisiin kaavaillut 300 miljoonaa euroa. Yksityiskohtia se ei vielä kertonut.

Uusiutuvan energian hankkeet saavat 100 miljoonaa euroa. Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) toteaa, että tyypillinen suurhanke tällä saralla voi olla yksi iso biojalostamohanke tai kaksi kolme keskisuurta.

– Metsäpohjaisella bioenergialla on keskeinen rooli. Tavoitteena on varmistaa murroksessa, että energiajärjestelmä on koko ajan toimitusvarma, kilpailukykyinen ja kestävä, Rehn sanoo.

Puu liikkeelle -hankkeen tavoitteena on hakata nykyistä enemmän puuta. Se saa 50 miljoonaa euroa sukupolvenvaihdosten vauhdittamiseen ja metsävaratietojen parempaan käyttöön.

– Valtio edistää tutkimusta, jotta entistä korkeamman tason tuotteita saadaan metsäraaka-aineesta, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

50 miljoonaa euroa ohjataan kiertotalouden kehittämiseen, kuten lannan hyötykäyttöön ja vesien puhdistamiseen.

Kotimaisen ruoantuotannon kannattavuutta parannetaan 100 miljoonalla eurolla. Tiilikaisen mukaan rahaa ohjataan investointeihin, koska maatalouden kilpailukyky on heikentynyt.

Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi valtio perustaa uuden kansallispuiston. Kalatiestrategiaa viedään eteenpäin, ja siihen kuuluu, että vaelluskalojen lisääntyminen turvataan. Nämä hankkeet saavat yhteensä 10 miljoonaa euroa.

Rehn toteaa, että iso osa rahoista ohjataan tutkimukseen uusien, pitemmälle jalostettujen tuotteiden syntymiseksi; esimerkiksi älykkäiden sähköverkkojen luomiseen, jätteiden tehokkaampaan polttamiseen tai tekstiilien valmistamiseen sellusta, Rehn listaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)