Winston Churchill (keskellä) oli tunnettu terävästä kielestään.(LEHTIKUVA/AFP)

Jatkuvaa inhon ja pilkan kylvöä – Martti Lutherista Urho Kekkoseen

Solvaajat on inhorealistinen ja auktoriteettiuskoamme tervehenkisesti rapauttava teos.

Eli tämä syvällinen essee tekee sen saman: kertaa, herkuttelee ja kommentoi esimerkein sontaa, jota tänään saamme nauttia myös somen välityksellä. Jopa suurimpiin sankareihin ja julkisuuden henkilöihin paremmin tutustuttuamme huomaamme, että heiltä itsekritiikki on usein tyystin pettänyt.

Kirjoittajista (so. aineiston noukkijoista) Petri Laukka on tietokirjailija, toimittaja ja filosofian tohtori. Ari Turunen on puolestaan Suomen Le Monde diplomatique –lehden päätoimittaja ja julmetun hauskojen kirjojen kokooja (Ettekö te tiedä, kuka minä olen: Ylimielisyyden historiaa. WSOY, 2010).

Kyse on tyypillisestä leikkaa-liimaa-kopioinnista ja aiheeseen liittyvästä yleistiedosta. Lopputulos on inhorealistinen ja auktoriteettiuskoamme tervehenkisesti rapauttava.

Esimerkkinä olkoon suuri sodanvoittaja Winston Churchill, joka sankarillisen uhoamisensa lomassa päästeli puheillaan ja kirjoituksillaan paikoin silkkaa sontaa. USA:n presidentistä Harry S. Trumanista hän totesi: ”Hänellä on paljon syitä olla vaatimaton”.

Brittien pääministeri Ramsay MacDonaldista hän veisteli: ”Lammas lampaiden vaatteissa”. Ranskan johtajaa Charles De Gaullea hän ei arvostanut: ”Miten voit luottaa mieheen, joka näyttää yllättyneeltä naaraslaamalta kylvyssä”?

Konservatiivi Stanley Baldwinistä hän mietiskeli: ”En halua Stanley Baldwinille pahaa, mutta olisi ollut paljon parempi, jos hän ei olisi koskaan elänyt.”

Perienglantilaiseen, sivistyneeseen tapaan hän inhosi ylimielisesti muuta maailmaa, mutta selitys oli ymmärrettävä: ympärivuorokautinen viskipitoisuus veressä ylitti vieläpä sen, mitä Suomen Purjehdus ja Veneily ry pitää soveliaana kippareiden promillemäärän ylärajana.

Myös suomalaisissa kaapeissa lymyää hävettäviä sammakoita

Suomen luterilainen kirkko juhlii oppi-isänsä Martti Lutherin syntymäpäivää ainakin puolen vuosisadan välein. Ihmeen vihamielisen solvaajan protestanttinen pohjoinen maanosamme sai uskonsotiensa perustaksi.

Hänen ja riitakumppaniensa kielenkäyttö oli alhaisinta Donald Trump-luokkaa, alapää- ja ulosteherjat herättivät huomiota. Lutherin juutalaisviha tuntuu pursuavan jopa 1900-luvulla Adolf Hitlerin Mein Kampf –kirjasta. Ihmetellä täytyykin: tuonko takia Ruotsin piti tuhota paavillisesta Euroopasta valtaisa määrä kyliä ja kaupunkeja ihmisineen? 30-vuotisen sodan toisinto oli myös samanmittainen verimessu Pohjois-Irlannissa, syynä sielläkin usko.

Laukka ja Turunen kiteyttävät solvaamisen tarvitsevan aina median avukseen. Se onnistui jo Lutherinkin aikana – kiitos painokonekeksinnön.

Benito Mussolinikin oli sanomiensa levitykseen suunnitelmallinen, sillä hän hioi erityisesti puhetaitoaan ja keksi mainion pohjan sanomalleen: Karl Marxin ja fasistisen kumousopin aatehybridin.

Yksi yhteinen piirre solvaavassa populismissa on havaittavissa: siinä ei tarvita hivenenkään vertaa loogisuutta saati totuutta, kaiken tavoitteena on hämmennyksen aikaan saaminen. Tässä kohtaa ex-ulkoministerimme ja puolueensa kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on ilmiön vastakohta. Hän on ilmoittanut puheensa perustuvan totuuteen, ja ettei ole ollut koskaan väärässä, kuin kerran. Hän päivitti tämän tiedon kuitenkin myöhemmin tarkistettuaan, ettei hän sittenkään ollut väärässä.

Urho Kekkonen hyökkäsi sotien jälkeen uuteen uskoon tultuaan Suomen Akatemiaa – varsinkin V.A. Koskenniemeä – vastaan, joka ei kyennyt enää värisyttämään mieliä. Saksalaisia sympatisoinutta säveltäjä Yrjö Kilpistä hän piti miniatyyrisuuruutena. ”Akatemiaan ei pitäisi nimittää luomistyönsä jo menettäneitä miehiä”.

Puolta vuosikymmentä aiemmin hän oli natsi-Saksassa rakentamassa maiden välistä urheilun YYA-sopimusta. Kaikesta huolimatta Kekkonen leipoi Väinö Linnasta tieteen (!!) akateemikon, vaikka oli tämä jo lopettanut luovan työn.

Greta Thunberg ja harkinnan puute

Kun käytökseltään kulmikas maailmanpelastaja Greta Thunberg astui valokeilaan, tietokirjailijoiden vinkit olisivat olleet oivallista luettavaa 16-vuotiaan taustalla uurastaville kuiskaajille. Thunberg pantiin purjehtimaan viikkotolkulla YK:n päämajaan Atlantin poikki ”ympäristöystävällisellä” superjahdilla, harkinta nollassa. Mitä mahtoi se operaatio maksaa ja kuluttaa? Fyysisesti kevyen tytön olisi kannattanut matkustaa turistiluokassa ja muiden mukana.

Hänen päästämisensä 200 kansakunnan edustajien eteen oli opportunistinen munaus. Esiintyminen loukkasi, se oli kuulijakunnan halveksuntaa, provokaatio. Oliko puheen suunnitellut sama taho, joka pani pääministerimme myös parkaisemaan: ”Ettekö häpeä/Kuinka te kehtaatte?”

Hyvin lähellä tätä samaa ilmaisumuotoa oli kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.), kun hän viestitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta: ”Mitä nämä THL:n pellet oikein luulevat itsestään – olevansa loppumaailmaa viisaampia?”

Jos kaikkia koskettavasta yleisestä ongelmasta kyetään repimään vihaa herättäviä huutokuoroja, on sotatilaan joutuminen estettävä julkisella komennolla. Silloin säpsähtävät puolestaan rajoittamattoman sananvapauden puolustajat. Provosoiminen ja provosoituminen kulkevat valitettavasti käsi kädessä.

Mitä somemoska edellä sitä keltamedia perässä

Erittäin epäaito perustelu solvaamisen levittämiselle on klikkausten, levikin ja rahantekemisen tarve. Väkivaltaa viihteessä perustellaan usein sillä, että kyse on todellisuuden kuvaamisesta. Yleisen hyödyn kannalta viharepliikit ovat haitallisia. Solvaajat –kirjan tekijät ovatkin asialla päin vastaisesta suunnasta: he todistavat solvaajien naurettavuuden. Vakavaksi asian saa se, että solvauksilla monet ovat ihastuttaneet massoja ja päässeet valtaan. Taidamme tietää…

On myös ihmeteltävä solvausten avulla uhriutuvia. Otetaanpa esimerkiksi eläkkeelle siirtynyt Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola. Näkyvillä oleva kirkon eliitti joutuu kokemaan myös loan heittoa. Siitä ei ole viitsitty tehdä numeroa, vaan toisin teki Kirkko ja Kaupunki -lehti muutama vuosi sitten. Kuin läksiäislahjaksi eläkkeelle siirtyneelle piispalleen lehti julkaisi kokoaukeaman verran tälle lähettyä tekstisontaa. Näin uskovaisten oma aviisi tarjosi lukijoilleen hirveän määrän törkyä. Esimerkki siitä, miten solvaus leviää, vaikkei siitä kovin moni pitäisikään.

Petri Laukka & Ari Turunen: Solvaajat. Herjaamisen hävytön historia. Into 2020.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt