Eduskuntatalo. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Kari Tolvanen: Jätetäänkö oikeat motiivit kertomatta?

Kansanedustaja Kari Tolvasen mukaan aggressiivisen vastustamisen takana voi olla pelko vallan menettämisestä.

Politiikka on joukkue- ja kestävyyslaji. Tai ainakin pitäisi olla. Nyt kun vaalit lähestyvät, nämä periaatteet näyttävät joiltakin unohtuneen. Ei liene ensimmäinen kerta, mutta ikävää se on silti. Joskus tuntuu, että politiikan perusta – yhteisten asioiden hoitaminen – unohtuu ja oman edun tavoittelu on tärkeintä. On kuitenkin muistettava, että suurin osa esimerkiksi kansanedustajista tekee sitoutuneesti tiimityötä yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Vanhana rikostutkijana minua on aina kiinnostanut ihmisten tekojen motiivi. Siis klassinen kysymys: Miksi? Luotettavaa vastausta kysymykseen saa harvoin, koska todellinen motiivi verhotaan usein yleviin periaatteisiin.

Voisin väittää, että monissa tapauksissa esimerkiksi muutoksen aggressiivisen vastustamisen takana on vallan menetys tai ainakin pelko siitä. En voi olla ajattelematta, että esimerkiksi sote-uudistuksen yhteydessä julkisuudessa nähty ankara vastustaminen on suurelta osin vallan menettämisen pelkoa. Kun valta ja päätöksenteko siirtyvät sote-uudistuksen toteutuessa kunnista maakuntiin, tarkoittaa se samalla päättäjien toimenkuvan kaventumista ja toimintaedellytysten vähentymistä.

Varmin tapa kansanedustajan on saada julkisuutta hölmöilemällä tai töppäilemällä yksityiselämässä. Toiseksi tehokkainta on haukkua tai moittia julkisesti lojaalisti työskenteleviä edustajakavereitaan tai työpaikkaansa. Olisiko tällaisissa tapauksissa piilomotiivina omat pettymykset tai epärealistiset odotukset. Kun esimerkiksi ministeriksi ei pääse heti uran alkuvaiheessa yrityksistään huolimatta, on hyvä julkisuudessa moittia vallan ja päätöksenteon olevan vain harvojen käsissä. Tai että ongelmana on johtaminen. Samalla unohdetaan kertoa tosiasia, että päätöksen valmistelu tapahtuu työryhmissä ja muissa kokouksissa, joihin kaikilla on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa.

Jos ei osaa tai halua käyttää tätä mahdollisuutta, on se oma moka. Tietenkään päätökset eivät aina ole mieleisiä yksittäiselle edustajalle, mutta suurimmalle osalle ovat. Sitä kutsutaan demokratiaksi. Jos sellaiseen ei alistu tai sitä ei ymmärrä, on tehnyt väärän uranvalinnan.

Kun yksittäinen edustaja mediakohun saattelemana irtautuu ryhmästä, hän saa varmuudella gloriaa ja irtopisteitä. Ikävämpi puoli asiassa on se, että muut ryhmän jäsenet jäävät kantamaan raskaan vastuun päätöksenteosta. Ja samaan aikaan joku poimii rusinat pulasta. Surullisinta on, että usein lojaalit ja ahkerat, työtä kädet savessa tekevät, jäävät ilman positiivista huomiota.

Tällaisia työn sankareita lienee jokaisessa työyhteisössä, jossa he tosiasiassa ovat sen kantava voima. Mieleeni tulevat äkkiseltään puoluekannasta ja ajatusmaailman eroista riippumatta esimerkiksi Mari-Leena Talvitie, Johanna Karimäki, Kristiina Salonen ja Antero Laukkanen. He tekevät hyvää tiimityötä sitoutuneesti, vaikka samaa mieltä emme kaikista asioita olekaan.

Populistiset ja epärealistiset lupaukset ovat myös varma merkki tulevista vaaleista. Mutta se onkin jo ihan eri tarinan aihe. 

 

Kari Tolvanen

Kari Tolvanen

Kari Tolvanen on kokoomuksen kansanedustaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt