Verkkouutiset

Jari Lindström: Työllisyysaste nostettava kohti 80 prosenttia

Työvoimapula on noussut ministerin mukaan talouden jarruksi eri puolilla Suomea.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työministeri Jari Lindström (sin.) huomauttaa työvoiman saatavuuden vaikeutuneen viime aikoina kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi Kainuussa noin puolella työvoimaa hakeneista on vaikeuksia rekrytoinneissa.

– Kuitenkin meillä työikäisten miesten työllisyysaste on yksi OECD:n alhaisempia. Yksi työvoimapulan ja työttömyyden yhdistävä tekijä on riittämätön ammatin edellyttämä kokemus ja koulutus. Etenkin työelämän muuttuessa vanhalla osaamisella ei enää pärjää uusilla markkinoilla, vaan omaa osaamista tulisi jatkuvasti päivittää, Lindström totesi Työllistäminen 2019 -tapahtumassa pitämässään puheenvuorossa.

Hänen mukaansa ongelmaa voidaan helpottaa tulevan sosiaaliturvauudistuksen kautta ja tehostamalla nykyisiä työvoimapalveluita.

– Kohtaantoon liittyviä kysymyksiä ei voi kukaan ratkaista yksin. Siinä on kyse työvoiman liikkuvuudesta, osaamisen kehittämisestä, työllistymisen esteistä ja työntekijöitä tarvitsevien yritysten tilanteen ymmärtämisestä, Lindström sanoi.

Ministeri muistutti työllisten määrän kasvaneen vaalikauden aikana jo yli 130 000 hengellä. Väestön ikääntymisen vuoksi työllisyysastetta olisi lähivuosina hilattava vieläkin korkeammalle tasolle.

– Jotta pystymme pitämään yhteiskunnan palvelut ja talouden kunnossa, puhutaan jo 75 prosentin työllisyysasteesta lähitulevaisuudessa ja 80 prosentin työllisyysasteesta pitkällä aikajänteellä, Jari Lindström totesi.

Hän kertoi harmittelevansa erityisesti niiden työttömien tilannetta, joiden työllistyminen ei onnistu sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta.

– Osalle voidaan toki tarjota työllistymistä tukevia palveluita, mutta näitäkään ei ole tarjolla ihan kaikille eikä jatkuvasti. Olisi kestämätöntä, että palveluita tarjottaisiin vain sen vuoksi, että työtön voisi välttää etuuden alentamisen.

– Hallitus on pyrkinyt vastaamaan tähän ongelmaan siten, että työnhakija on voinut viime vuoden lopusta alkaen osoittaa aktiivisuutta erilaisilla opinnoilla. Se tukee myös kohtaanto-ongelman ratkaisemisessa. Lisäksi huhtikuusta alkaen aktiivisuutta voi osoittaa muidenkin kuin TE-hallinnon järjestämiin palveluihin osallistumalla, Lindström sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)