Verkkouutiset

Jari Lindström sai työministerinä puolustaa työttömyysturvan aktiivimallia. Kuva vuodelta 2019. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Jari Lindström: Tämä oli aktiivimallin suurin virhe

Nykyisen työministerin valtiosihteeri Ville Kopra myöntää, että Juha Sipilän ja Sanna Marinin hallitusten aktiivimalleissa on samaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Entinen työministeri Jari Lindström (sin.) kertoo näkevänsä pohjoismaisessa työnhaun mallissa sekä yhtäläisyyksiä että eroja aktiivimalliin ja niin sanottuun aktiivimalli kakkoseen.

– Olennaisin on se, ettei siitä rangaista jos ei työllisty. Se oli aktiivimallin suurin virhe. Min miälest, Jari Lindström kirjoittaa Twitterissä.

Lindström toimi työministerinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa, joka päätti työttömyysturvan aktiivimallista. Aktiivimallissa työntekijän työttömyysturvaa leikattiin, jos hän ei osoittanut riittävää aktiivisuutta.

Lindströmin johdolla valmisteltiin omatoimisen työnhaun mallia, jonka SDP-johtoinen oppositio ja ay-liike ristivät aktiivimalli kakkoseksi. Lakiesitystä ei viime vaalikaudella annettu.

Työministerin valtiosihteeri: Meidän ehdotus on aika tiukka

Työministeri Tuula Haataisen (sd.) valtiosihteeri Ville Kopra on samaa mieltä Lindströmin kanssa.

– Näin se on Jarppa. Onhan niissä samaa, ja meidän ehdotus on myös aika tiukka, ei siitä muuten työllisyysvaikutuksia synny. Sitten on joitakin eroja, joiden sisältö oli tärkeä, Kopra toteaa.

Marinin hallituksen eilen antama lakiesitys on hyvin samankaltainen kuin viime vaalikaudella valmisteltu aktiivimalli kakkonen, mutta sen karensseja on lievennetty. Lisäksi Rinteen-Marinin hallitus kumosi alkuperäisen aktiivimallin, jonka päälle viime vaalikaudella kaavailtiin aktiivimalli kakkosta eli määrällistä työnhakuvelvoitetta.

Lindström on aiemmin tekemässään vertailussa todennut, että ”on älyllisesti epärehellistä, jos ei näe yhtäläisyyksiä” Sipilän ja Marinin hallituksen mallien välillä.

LUE MYÖS:
”Näin tämä menee kaikessa brutaalisuudessaan”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)