Jari Lindström. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Jari Lindström HS:lle: 72 prosentin työllisyystavoite voidaan saavuttaa

Talouskasvu on työministerin mukaan edesauttanut hallituksen mahdollisuuksia onnistua tavoitteessaan.

Työministeri Jari Lindström (sin.) uskoo, että hallituksen tavoiteella nostaa työllisyys 72 prosenttiin on mahdollisuudet toteutua toteutua.

”On mahdollisuuksien rajoissa, että saavutamme 72 prosentin työllisyysastetavoitteemme. Kasvu on tietysti meitä auttanut, ja vienti vetää edelleen vahvasti”, Lindström toteaa Helsingin Sanomille.

Hänen mukaansa pidemmällä aikavälillä työllisyysasteen pitää olla vielä kor­keampi, jotta rahat riittävät eläkkeisiin ja hyvinvointipalveluihin.

Seuraavan hallituksen tehtävänä on ratkoa, miten työttömyys- ja sosiaaliturva sekä koulutus uudistetaan työn murroksen mukaiseksi.

”Uskon, että palkan ja sosiaaliturvan yhdistelmä on rantautumassa myös Suomeen. Vaikka en periaatteessa pidä siitä, en sano enää heti ei”, Lindström sanoo.

Hänen mukaansa ”yleissitovuuttakin joudutaan pohtimaan”.

”Jos sitä lähdetään purkamaan, pitää myös kertoa, mitä sitten tulisi tilalle pienen ihmisen minimiturvaksi?”

Lindström sanoo antaneensa kasvot kohulaille työttömyysturvan aktiivimallista, vaikka lain alla on myös sosiaali- ja terveysminiseri Pirkko Mattilan (sin.) nimi.

Aktiivimalli leikkaa työttömyysturvaa 4,65 prosenttia, jos työtön ei kolmen kuukauden aikana tee työtä 18 tuntia, toimi yrittäjinä tai osallistu työllisyyskoulutukseen.

SAK pohtii maanantaina mahdollisia vastatoimia aktiivimallille.

Lindström vetoaa työrauhan puolesta. Hän muistuttaa, että aktiivimallin kyljessä on ponsi, joka velvoittaa seuraamaan lain toteutumista ja tekemään tarvittaessa korjauksia.

”Ja näin tehdään. Mutta siinä ei ole järkeä, että nyt hätiköidysti alettaisiin muokata lakia, josta ei ole edes kokemuksia”, Lindström sanoo.

Kommentit