Verkkouutiset

Jari Jokinen KL:lle leikkauksista: Ei ole vaikea lähteä muualle lahjakkuuttaan käyttämään

Tekniikan akateemisten toiminnanjohtaja pitää hallituksen suunnittelemia leikkauksia huolestuttavana viestinä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opetus- ja kulttuuriministeriön kaavailema leikkaustarve tutkimusrahoitukseen on 35 miljoonaa euroa.

Tekniikan akateemiset TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen sanoo Kauppalehdelle, että Suomi tarvitsee koronasta ulospääsyyn investointeja uusiutumiseen sekä tutkimusta ja bisnestä ymmärtävää tuotekehitystä ja innovaatiotoimintaa.

– Ennen kaikkea mielestäni maan hallituksen viesti tässä on huolestuttava. Samalla ollaan huolissaan turpeen energiakäytön turvaamisesta, muttei olla lainkaan huolissaan perustutkijoista, hän sanoo.

Käytännössä leikkaukset tarkoittavat työn vähenemistä tutkijoilta. Jokinen toivoo, että tutkimusta rahoittavat säätiöt ja muut toimijat pystyvät osaltaan paikkaamaan leikkauksia.

Jokinen on huolissaan uransa alkuvaiheessa olevista tutkijoista ja tohtoriopiskelijoista, jotka vielä etsivät omaa uraansa. Maailma on heille aidosti avoin. Hänen mukaansa ”ei ole vaikea lähteä muualle lahjakkuuttaan käyttämään, jos Suomessa ei ole mahdollisuuksia”.

– Tutkimukselle täytyy antaa tilaa, jotta on mahdollisuus syntyä korkean teknologian vientituotteita, jotka pitävät huolen siitä, että voimme huolehtia sairaista ja vanhuksista ja kouluttaa lapset, Jokinen sanoo Kauppalehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)