Venäjän politiikka suhteessa arktiseen alueeseen on tutkimusprofessori Pavel Baevin mukaan kaksijakoista. Maa pyrkii yhtäältä säilyttämään omalta kannaltaan edullisen nykytilanteen, mutta toisaalta hyökkäämään epäoikeudenmukaiseksi leimaamaansa länsivetoista kansainvälistä järjestelmää vastaan.
Kun Venäjän talous on vajonnut pysähtyneisyyden tilaan, Oslon rauhantutkimusinstituutissa työskentelevä Baev uskoo maan johdon etsivän uusia keinoja lännen haastamiseen. Status quon rikkominen arktisella alueella saattaa silloin näyttää Kremlin näkökulmasta yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.
– Se on varmasti valinta, johon sisältyy suuria riskejä. Moskova on kuitenkin osoittanut olevansa valmis ottamaan riskejä, joita sen eurooppalaiset ja arktiset naapurit pitäisivät mahdottomina hyväksyä. Venäjä on myös taipuvainen pitämään tätä valmiuttaan olennaisena poliittisena etuna suhteessa riskejä välttelevään länteen, Baev sanoo virolaisen Diplomaatia-lehden tuoreeseen erikoisnumeroon kirjoittamassaan artikkelissa.
Lännen – ja kenties Kiinan – ei hänen mielestään vielä ole liian myöhäistä taivutella presidentti Vladimir Putinin Venäjää säilyttämään arktinen alue ”rauhan ja yhteistyön vyöhykkeenä”. Samaan aikaan hän kehottaa kuitenkin tunnistamaan kolme mahdollista uhkaskenaariota.
Skenaarioista ensimmäinen koskisi venäläisen ydinsukellusveneen vakavaa teknistä vikaa. Baevin mukaan Venäjän laivaston vanhat Delta IV -luokan alukset saattavat olla luotettavampia kuin uuden sukupolven strategiset Bulai-luokan sukellusveneet, joiden aseistuksena olevia Bulava-ohjuksia on testattu vain vähän.
– Poliittinen syyttely saattaisi voimistaa katastrofin heijastusvaikutuksia, Baev arvioi.
Hän viittaa vuonna 2000 Barentsinmerellä uponneeseen ydinsukellusvene Kurskiin, joka vei mukanaan 118 miehistön jäsentä. Silloin presidentti Putin säilytti hänen mukaansa vain vaivoin yliotteen amiraaleista, jotka väittivät Venäjän laivastohistorian tuhoisimman onnettomuuden johtuneen törmäyksestä Naton vihamieliseen sukellusveneeseen.
– Ei ole lainkaan selvää, haluaisiko hän edes kyseenalaistaa vastaavaa selitystä, jos tapahtuisi uusi onnettomuus.
”Vihreitä miehiä”
Huippuvuorille?
Toisessa Baevin hahmottelemassa skenaariossa Norjan Huippuvuoret joutuisivat Venäjän asevoimien tunnuksettomien sotilaiden – ”vihreiden miesten” – miehittämiksi samaan tapaan kuin Ukrainalle kuuluva Krim helmikuussa 2014.
Vuonna 1920 solmittu Svalbardin sopimus antaa Norjalle täyden ja jakamattoman määräämisoikeuden Huippuvuorten saariin. Saaret on kuitenkin demilitarisoitu, ja sopimus jättää Baevin mukaan tulkinnanvaraa niiden mannerjalustan statuksesta.
– Moskova käyttää mielellään hyväkseen tätä ambivalenssia ja epävarmuutta. Venäjän puolustusministeriö on jopa puhunut Norjan kanssa syntyneistä jännitteistä, jotka koskevat Huippuvuoria ympäröivän 200 mailin vyöhykkeen muodostamaa potentiaalista uhkaa, Baev huomauttaa.
Hän ei usko, että Venäjällä olisi intressejä Huippuvuorten pysyvään hallintaan. Kyse olisi pikemminkin hybridioperaatiosta, johon liittyisi Venäjän pohjoisen laivaston toimintaa sekä alueelle asetettava lentokielto.
Niiden avulla Venäjä pyrkisi testaamaan Naton päättäväisyyttä ja samalla syventämään puolustusliiton sisäisiä jakolinjoja.
Baevin kolmannessa uhkaskenaariossa Venäjä aloittaisi uudelleen ydinkokeet Novaja Zemljalla osana Kremlin pyrkimystä hyödyntää ydinasearsenaaliaan politiikan välineenä.
– Nämä kolme skenaariota eivät ole keskenään vaihtoehtoisia, vaan ne voisivat toteutua myös peräkkäisinä, hän arvioi.
– Tällaista huonoakin pahempaa vaihtoehtoa ei ole syytä pitää todennäköisenä. Kun status quon säilyttäminen on entistä vähemmän palkitsevaa ja Putinin hallintoon kohdistuu yhä voimakkaampaa sisäistä painetta, uusi voimankäytön kokeilu käy luultavammaksi.
Venäjän sotilaalliset voimatoimet arktisella alueella voidaan professori Baevin mukaan välttää kansainvälisellä yhteistyöllä, mutta ei toiveajattelulla.
