Verkkouutiset

Jan Vapaavuori HS:lle: Tällä on hyvin dramaattiset vaikutukset

Aukiolorajoitukset ovat pormestarin mukaan talouden kannalta isompi asia kuin merkittävän paperitehtaan lopettaminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) arvioi, että ravintoloiden aukiolorajoitukset johtavat satoihin tai tuhansiin lomautuksiin ja työttömyysjaksoihin.

− Tällä on hyvin dramaattiset vaikutukset. Talouden kannalta tämä on suurempi asia kuin jonkin merkittävän paperitehtaan lopettaminen. Eikä tässä ole vastakkain talous ja terveys, vaan terveys ja terveys, Jan Vapaavuori kommentoi Helsingin Sanomille.

Hän sanoo ymmärtävänsä tilanteen olevan vaikea, mutta pitää hallituksen nykyistä mallia liian tiukkana Helsingin kannalta.

Jos Vapaavuori saisi päättää, hän olisi ehdottanut kevyempiä ja asteittain kovenevia rajoituksia. Siis esimerkiksi niin, että ne olisivat koskeneet niitä ravintoloita ja yökerhoja, jotka eivät noudata terveysviranomaisten määräyksiä. Tai että ravintolat olisivat voineet päästä rajoituksista esimerkiksi lisäämällä pöytiintarjoilua tai muuten vähentämällä tartuntojen todennäköisyyttä.

Miten sääntöjä rikkovat sitten olisi eroteltu joukosta?

− Sitä olisimme voineet miettiä yhdessä. On sietämätöntä, että hallitus ei alentunut tässä keskustelemaan Helsingin kanssa, vaikka vaikutukset ovat pääkaupunkiseudulla niin dramaattisia, Vapaavuori sanoo.

Alkoholin anniskelun pitää 8. lokakuuta alkaen loppua ravintoloissa ja baareissa puoliltaöin, ja ovet pitää sulkea yhteen mennessä.

Uudellemaalle ja muille epidemian kiihtymisvaiheessa oleville maakunnille tulossa on tiukemmat rajat, joiden mukaan anniskelu loppuu kello 22. On vielä epävarmaa, miten nopeasti tähän liittyvä asetus valmistuu eli koska tiukemmat rajat tulevat voimaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)