Julkisessa sanassa ja sosiaalisessa mediassa on hiljattain pohdittu kokoomuksen tilaa ja samalla on arvuuteltu myös omia poliittisia näkemyksiäni. Jälleen kerran minuun on lyöty leimoja, jotka eivät vastaa ajatteluani. Tällainen leimaaminen muistuttaa ikävällä tavalla suomettumisen pahimmista vuosista, jolloin kuka tahansa saattoi helposti kyseenalaistaa poliittisten vastustajiensa uskottavuuden leimaamalla heidät ’neuvostovastaisiksi’.
Nykyään vastaavana leimana käytetään äärioikeistolaista tai oikeistopopulistia. On siis syytä kerrata poliittinen linjani, jotta jokainen voi itse tarkistaa, mitä mieltä asioista oikeasti olen ja minkälaista linjaa todellisuudessa kannatan.
Jyrkkä ja leimaava joko-tai-ajattelu näyttää nykyään olevan muotia. Itse ajattelen mieluummin sekä-että. En täysin identifioidu liberaaleihin enkä konservatiiveihin, koska tunnen olevani molempia: liberaalikonservatiivi. Näin sanoo tunteen ohella järki. Se on maltillinen ja pragmaattinen keskitie idealististen ääripäiden välillä.
Näkemykseeni siis nimenomaan sisältyy vahva pragmatismi ja maltillisten reformien kannattaminen. Sitä mikä toimii ja on hyväksi havaittu, ei kannata lähteä korjaamaan. Vakiintuneita instituutioita on puolustettava kaikenlaiselta radikalismilta. Käytäntö on laitettava ideologisen unelmahötön edelle. Näin ollen en hirttäydy edes liberaalikonservatismiin enkä ajattele sitäkään dogmaattisena oppina. Yksilöllä tulee olla selkärankaa ja periaatteita, asiakysymyksiä, joissa ei anneta periksi. Löysä periaatteettomuus johtaa relativismiin ja jatkuvaan maansa myymiseen.
Ihmisten tulee olla lain edessä yhdenvertaisia henkilökohtaisista ominaisuuksistaan riippumatta. Yksilönvapaudet ja yhdenvertaisuus ovat länsimaisen liberaalidemokraattisen oikeusvaltion ytimessä, niistä ei pidä tinkiä eikä tehdä kompromisseja. Niin kutsuttu intersektionalismi, erimielisten vaientamiseen pyrkivä cancel-kulttuuri ja muut vastaavat akateemiset muotivillitykset voivat pahimmillaan johtaa erivapauksiin ja uusiin hierarkioihin yhteiskunnassa. Yhden suosiminen on toisen, yhtä pätevän tai pätevämmän, syrjimistä. Siksi kiintiöt, jotka perustuvat synnynnäisiin tai katsomuksellisiin ominaisuuksiin kuten sukupuoleen, etnisyyteen, ideologiaan tai uskontoon, ovat yksilönvapauden ja yhdenvertaisuuden vastaisia enkä sellaisia kannata.
Nykyään sananvapaus on entistä tärkeämmässä roolissa kaikenlaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa ja toistuvasti hyökkäysten kohteena. Jatkan sananvapauden puolustamista määrätietoisesti. Sananvapauden toteutumista ei missään nimessä pidä vaikeuttaa kiristämällä lainsäädäntöä vaan päinvastoin: Suomesta on tehtävä länsimaisen sananvapauden mallimaa.
Meidän pitää oppia aidosti sietämään ja suvaitsemaan erilaisuutta ja toistemme mielipiteitä. Se on pluralismin, moniarvoisuuden edellytys. Vain asiallisella keskustelulla ja erimielisyyden hyväksymisellä yhteiskuntaa saadaan kehitettyä paremmaksi. Vain selkeät uhkaukset, yllyttäminen rikoksiin ja väkivaltaan, tai täysin perusteettomat, yksilön mainetta tai yksityisyydensuojaa vakavasti vahingoittavat väitteet on edelleenkin syytä pitää kriminalisoituina.
Työ ja yritteliäisyys
Terve valtiontalous lähtee siitä, että yksilö elättää itse itsensä ja perheensä. Valtion tehtävä on mahdollistaa tämä ja muuten pysyä poissa tieltä. Työn ja yrittämisen verotusta ja byrokratiaa on kevennettävä. Työnteolla pitää aina tienata paremmin kuin pelkällä sosiaaliturvalla.
Yrittäjät ovat maamme moraalista selkärankaa. Suomen menestys on syntynyt monipuolisen yrittäjyyden perinteelle. Se ansaitsee kunnianpalautuksen. Tulevaisuuden menestystarinat syntyvät uusista yrityksistä, jotka ovat alkuun aina pieniä. Yrittäjänä tiedostan hyvin aloittelevan pienyrityksen haasteet. Yrittäjäksi ryhtyminen on usein suuri riski, kun taloudelliset turvaverkot romahtavat. Verottajakin kohtelee aloittelevaa yrittäjää turhan usein ankarasti. Näin ei pitäisi olla.
Suomalaisen teollisuuden kivijalka valettiin jo ennen sotia pienissä pajoissa, joista osasta kasvoi isoja menestyjiä. Sotien jälkeen valtiovetoinen teollistuminen sai paljon huomiota perinteisen suomalaisen yrittäjyyden jäädessä jalkoihin. Valtiovetoisuuden harha talloi alleen yrittäjyyden hengen.
Yrittäjän elämä on riskialtista. Hän jää helposti tyhjän päälle, jos yritystoiminta syystä tai toisesta keskeytyy. Yrittäjän sosiaaliturvaa pitääkin parantaa. Konkurssi ei myöskään saa johtaa epäonnistumisen leimaan ja velkavankeuteen. Sen sijaan konkurssi pitää nähdä mahdollisuutena ponnistaa uudelleen jaloilleen.
Ihmisille pitää tarjota mahdollisuuksia parantaa asemaansa ja nostaa elintasoaan. Valtion tehtävä on silloin tarjota riittävä puskuri epäonnistumisten varalta ja muuten pysyä poissa jaloista. Aloittavan yrityksen kannalta tärkeää on myös, että työehdoista sopiminen on mahdollisimman joustavaa.
Turvallisuus ja maahanmuutto
Suomi kuuluu länteen. Kannatan EU-jäsenyyttä ja lisäksi Suomen pitää liittyä Natoon. EU:n tulee olla vastavoima Kiinalle ja Venäjälle, mieluiten vahvassa liitossa Iso-Britannian ja Yhdysvaltain kanssa. Tämän ohella länsimaisten yhteiskuntien kohtalonkysymykseksi on noussut maahanmuutto.
Turvapaikkajärjestelmä on laitettava kokonaan uusiksi, Tanskan malliin. Tanska päätti hiljattain sosiaalidemokraattien johdolla uudistaa turvapaikanhaun tapahtuvaksi Afrikassa, pakolaisleireillä tai vastaanottokeskuksissa, mitä olen jo pitkään itsekin kannattanut. Kirjoitin viime eduskuntavaalien alla järkevän maahanmuuttopolitiikan tiekartan ja ilokseni olen huomannut, että puolueeni kokoomuksen periaateohjelmaan on päätynyt samansuuntaisia näkemyksiä. Viimeistään tulevalla hallituskaudella uudistukset on pantava käytäntöön.
Turvallisuus on jokaisen suomalaisen perusoikeus. Ulkona pitää voida liikkua rauhassa. Väkivaltaiset katujengit ja laittomasti maassa oleskelevat henkilöt tekevät vakavia rikoksia, nuorten tekemät rikokset näkyvät nousevana trendinä henkirikostilastoissa. Poliisia ei kunnioiteta. Nämä ilmiöt pitää saada hallintaan.
On puututtava juurisyihin, asuinalueiden eriytymiseen ja sosiaalisten ongelmien muodostumiseen. Laittoman oleskelun kannustimet on purettava: jos saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, maasta pois. Sama pätee kotoutumiseen. Se on yksilön velvollisuus, ei valtion tai kaupungin tehtävä. Maahantulijoilta pitää uskaltaa vaatia sitoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin arvoihin. On hyvin haitallista, jos maahantulijat eivät integroidu, vaan muodostavat rinnakkaisia yhteiskuntia, joissa vallitsevat täysin valtakulttuurista poikkeavat käsitykset siitä, mikä on hyvää ja mikä on pahaa, mikä on oikein ja mikä väärin.
Ongelma-alueille täytyy sijoittaa lähipoliiseja ja nuorisotyöntekijöitä, tässä ei saa säästellä. Kyse on ennen muuta tulevaisuudesta. Suomi voi vielä välttää Ruotsin, Tanskan, Ranskan ja muiden maiden ongelmat uusimalla turvapaikkajärjestelmänsä ennaltaehkäisevästi, ottamalla mallia järkevistä maista. Tanskan ohella voidaan mainita Sveitsi ja Kanada.
Porvarilliset perusarvot
Pakolais- ja maahanmuuttopolitiikka ovat keskeinen osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa eikä niiden saa antaa heikentää maamme ja kaupunkiemme avoimuutta, viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Vain ratkaisemalla nämä ongelmat sekä pehmeiden että kovien keinojen avulla Suomi säilyy hyvänä maana asua ja tehdä työtä.
Usein poliitikot puhuvat kauniisti suvaitsevaisuudesta ja avoimuudesta. Kuitenkin samat poliitikot toistuvasti ohittavat niiden näkemykset, jotka korostavat, etteivät avoimuus ja suvaitsevaisuus ole mahdollisia, mikäli turvallisuus unohdetaan.
Avoimuutta ja suvaitsevaisuutta kannattavien poliitikkojen pitäisikin kuunnella tarkkaan niitä, jotka ottavat huomioon myös negatiivisen kehityksen ja jotka haluavat painaa jarrua. Myös heidän, eli meidän, ääntään pitäisi kyetä avoimesti huomioimaan keskustelussa, erityisesti koska kokoomuslaisista suurin osa kannattaa turvallista yhteiskuntaa ja varovaisia uudistuksia. Leimakirveiden asemesta meidän tulee oppia keskustelemaan asiallisesti.
Kansakunta ei saa jakaantua toisilleen vihamielisiin, kyräileviin leireihin. Turvallisuudelle, taloudelle ja avoimuudelle pitää rakentaa toimivat puitteet järkevöittämällä lainsäädäntöä ja mahdollistamalla yksilön menestyminen ja kasvaminen täyteen mittaansa. Tämä edellyttää porvarillisia perusarvoja, vastuuta ja vapautta.
