Jaana Pelkonen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Jaana Pelkonen: Normien purussa on unohdettu tämä tärkein

Kansanedustajan mukaan kyse on turisminkin mahdollisuuksista ja kansalaisvapauksista.

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkosen mukaan menneelle vaalikaudelle leimaavaa on ollut se, miten monia normeja ja turhaa sääntelyä on purettu.

Kauppojen aukiolon ohella joukossa on hänen mukaansa ollut monia pienempiäkin asioita – kuten parkkikiekon värin ja muodon sääntelyn poisto.

– Alkoholilain kokonaisuudistushan syksyllä 2017 huipentui eduskunnassa valtavaksi draamaksi suuressa salissa. Oli äänestys kaupoissa myytävien alkoholien prosenttirajasta ja muutos oli niinkin huima kuin +0,8… ja se voitti, Jaana Pelkonen sanoo.

– Prosenttirajan varjoon on jäänyt paljon muita uudistuksia alkoholilain kokonaisuudistuksessa. Ne ovat olleet monelle hyvin merkittäviä. Muun muassa ravintoloiden aukioloajat, ravintoloiden oikeus myydä nykyään tiettyjä tuotteita tietyin ehdoin ulos, juomavalmistajat saivat oikeuden myydä omia tuotteitaan ulos ilman väkinäistä elintarvikekioskin perustamispakkoa, happy hourit ovat jälleen sallittuja, se että luovuttiin annoskokovaatimuksista…

– Kaiken kaikkiaan kyse oli paitsi kansalaisvapauksien lisäämisestä, myös työllisyyden lisäämisestä ja elinkeinotoiminnan mahdollistamisesta laajemmin. Minusta tämä oli hyvä alku, mutta valtavasti on vielä tehtävää. Että ei tämä suinkaan riitä!

Jaana Pelkosen mukaan normien purku paitsi antaa kaikille vapauksia toimia myös elävöittää kaupunkikulttuuria.

– Mikä tärkeintä – me ei olla Suomessa ymmärretty ollenkaan, millainen valttikortti Suomi on matkailumielessä. Matkailu on yksi nopeimmin kasvavia tulevaisuusaloja. Se että Suomeen tulevien turistien ei tarvitse käydä kolkuttelemassa kiinni olevia ravintoloita tai ihmettelemässä kiinni olevia kauppoja tarkoittaa enemmän turismia, töitä ja verotuloja Suomelle, hän kuvailee.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt