Jaana Pelkonen: Ravintoloiden Oiva-hymyjärjestelmä on sietämätön – ”rangaistustahtoisuutta”

Kahvilan ovessa olevassa pakollisessa tarkastusraportissa lukee ”Korjattavaa”. Mutta se voi tarkoittaa esimerkiksi siivouskaappia tai kenkiä pukukopin lattialla.

Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) arvostelee elintarviketurvallisuusvirasto Eviran lanseeraamaa valvontatietojen julkistamisjärjestelmä Oivaa. Se tuotiin tuomaan avoimuutta ja läpinäkyvyyttä elintarvikealalle. Yritysten valvontatulokset haluttiin kuluttajien tietoon.

– Idea oli hyvä, mutta ei loppuun asti mietitty. ”Oivahymy” on muuttunut elintarviketoimijoille irvistykseksi ja Oiva-valvonnan julkaisutapaa kritisoidaan elintarvikealalla laajasti, Jaana Pelkonen toteaa.

Elintarvikkeiden vähittäismyyntiä ja tarjoilua koskevat tarkastustulokset julkaistaan ”hymynaamoin” Oivan sivuilla sitä mukaa, kun elintarvikevalvojat tekevät tarkastuksia. Yrityksen ulko-oveen kiinnitetään myös kuluttajaa valistava Oiva-raportti.

Pelkosen mukaan Oiva-raportoinnista tekee kestämättömän moni asia. Ison järjestelmän toiminnan pyörittäminen sitoo melkoisen määrän henkilötyövuosia.

– Henkilötasolla Oiva-järjestelmä sekä kuormittaa elintarvikealan yrittäjiä kohtuuttomasti että käyttää melkoisen epäreilua ”laskentamallia” ”tuomioissaan”.

Kansanedustaja katsoo, että ”tahtomattaan ikävän tyypin leiman saa terveystarkastaja, joka joutuu Oiva-raportin tarkastuksen yhteydessä täyttämään”.

– Arvosanoja jokaisesta tarkastuskohteesta annetaan seuraavilla vaihtoehdoilla: Oivallinen, Hyvä, Korjattavaa, Heikko. Jos yrityksessä on kymmenen tarkastuskohtaa – ja vaikka niistä yhdeksän olisi kunnossa – yhden tarkastuskohdan ollessa esim. Heikko, tulee loppulausuntoon koko tarkastuksesta Heikko. Raportti tulee näkyviin sekä nettiin että yrityksen oveen – kolmen seuraavan tarkastuksen ajan. Näin ollen tuo ”arvosana” on näkyvillä kuukausia, ehkä vuosia.

Pelkosen mukaan vastaava tarkoittaisi ylioppilaskirjoituksissa sitä, että vaikka kirjoitat laudaturin kaikissa muissa aineissa mutta matematiikassa approbaturin, ylioppilastodistuksesi lopullinen arvosana on A.

– Tällainen logiikka vaikuttaa enemmänkin rangaistustahtoisuudelta, ei yhteiskuntaamme läpinäkyvämmäksi rakentavalta toimintamallilta.

– Asiakkaan näkökulmastahan tilanne on myös sietämätön. Kuinka moni valitsee spontaanisti kahvittelupaikakseen konditoria-kahvilan, jonka ovessa roikkuu Oiva-raportti, jossa lukee ”Korjattavaa” tai pahimmillaan ”Heikko”? Jos raporttiin tutustuisi tarkemmin, huomaisi, että korjattavaa löytyy esimerkiksi siivousvälinekaapista tai joku on tassutellut jauhoisilla työtossuilla pukukopissa tai unohtanut kengät pukukopin lattialle. Suurin osa kuluttajista varmasti tulkitsee raportin nimenomaan tuotteita koskevana huonousarviointina, Pelkonen huomauttaa.

Oiva on laajenemassa vaiheittain kaikkiin elintarvikealan yrityksiin vuoden 2015 aikana.

– Kaikkien osapuolten – Eviran ja elintarvikealojen – päämäärä on takuulla sama, eli elintarvikkeiden turvallinen laatu. Turhat byrokraattiset ja usein päällekkäiset rakenteet eivät kuitenkaan palvele ketään, Jaana Pelkonen sanoo.

– Oiva-järjestelmä on vastaan suomalaista oikeustajua ja sen toimintaa kannattaisi tarkastella maalaisjärjen valossa. Kuluttajaan pitäisi myös uskaltaa luottaa. Kuluttaja äänestää herkästi jaloillaan, varsinkin ruoka- ja ravintola-alalla.

– Ainoa hymynaama, josta kuluttaja oikeasti saattaa olla kiinnostunut, on hymy, jonka hän saa tilatessaan konditoriasta tai kahvilasta leivoskahvit.

Kommentit