Verkkouutiset

Jääkö Suomi ulkopuolelle rokotetutkimuksessa?

Kansanedustajat pelkäävät Suomen jäävän muista maista jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdeksän kansanedustajaa on jättänyt Peter Östmanin (kd.) johdolla kirjallisen kysymyksen Sanna Marinin (sd.) hallitukselle koskien kansainvälistä yhteistyöstä rokotetutkimuksessa ja rokotteiden hankinnoista.

Kansanedustajat ovat huolissaan, että Suomi jää muista maista jälkeen rokotetutkimuksessa ja seuraaviin korona-aaltoihin varautumisessa.

– Mitkä ovat Suomen pidemmän tähtäimen tavoitteet rokotteisiin liittyvän hankintaosaamisen, rokotetutkimuksen sekä tutkimukseen liittyvän kansainvälisen yhteistyön kehittämisessä, ja onko Suomi harkinnut mahdollisuutta liittyä Tanskan, Itävallan ja Israelin perustamaan First Movers -ryhmään oman rokotekehityksen varmistamiseksi, kansanedustajat kysyvät.

Israel, Tanska ja Itävalta ilmoittivat torstaina yhdistävänsä voimansa rokotetutkimuksessa ja perustavansa yhteisen tuotekehitysrahaston sekä selvittävänsä myös yhteisen rokotetuotannon aloittamista myöhemmin.

– Toistaiseksi meillä ei ole varmaa tietoa siitä, kuinka pitkäksi aikaa nykyiset rokotteet tuottavat immuniteettia koronavirusta vastaan. Viruksen mutatoituminen nykyistä vaarallisemmaksi tai nykyrokotteille resistentiksi on mahdollista, todetaan kansanedustajien tänään aiheesta jättämässä kirjallisessa kysymyksessä.

Mikäli virus muuttuu, tai rokotteen suoja jää lyhytaikaiseksi, voidaan Suomessakin tarvita vielä miljoonia uusia rokotteita.

– Pienten maiden kannattaa tehdä yhteistyötä. Suomen on tärkeää olla mukana kaikissa yhteistyöverkostoissa ja ottaa myös oppia niiltä mailta, jotka ovat rokottamisessa meitä paljon pidemmällä, toteaa kysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Peter Östman tiedotteessa.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)