Verkkouutiset

Itsenäisyyttä juhlitaan tänä vuonna uudella tavalla

Juhlavastaanoton sijaan Presidentinlinnasta välitetään televisiolähetyksessä kansakunnan tunnelmia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perinteisen juhlavastaanoton sijaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat kutsuneet kaikki suomalaiset viettämään itsenäisyyspäivää ruutujen välityksellä.

– Itsenäisyyttä juhlitaan Presidentinlinnassa toisella tavalla kuin aikaisemmin. Poikkeuksellisissa oloissa voimme välittää tunnelmaa, jota kuvaisin sanoilla katsotaan Suomea silmiin. Kokea kansakunnan ainutlaatuinen menestystarina ja tunnistaa ne vahvuudet, joilla kaikki vaikeudet on voitettu ja tullaan voittamaan, Niinistö kertoo Tasavallan presidentin kanslian tiedotteessa.

Illan aikana televisiolähetyksessä seurataan tunnelmia Presidentinlinnasta ja nähdään, miten itsenäisyyspäivää vietetään eri puolilla Suomea.

Perinteiseen tapaan itsenäisyyspäivänä kunnioitetaan veteraaneja ja lottia. Presidenttipari tapaa heitä itsenäisyyspäivän alla kahvihetken merkeissä sekä etäyhteyksin.

Presidentinlinnassa esiintyvät muun muassa Aarne Pelkonen, Diandra, Ylioppilaskunnan Laulajat, Kaartin soittokunta, kanteletaiteilija Ida Elina sekä näyttelijät Seela Sella ja Esko Salminen. Illan ensivalssin esittävät Suomen kansallisbaletin tanssijat.

Yle näyttää itsenäisyyspäivän tapahtumat suorana. Myös katsojilla on mahdollisuus lähettää oma tervehdyksensä illan lähetykseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)