Verkkouutiset

Italian toinen aalto yhtä tappava kuin ensimmäinen

Italiassa on tilastoitu joulukuun aikana koko pandemian aikainen huippu koronakuolemissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen toiseen aaltoon kuolleiden ihmisten määrä on Italiassa jo ylittänyt ensimmäisen aallon kokonaismäärän, kertoo Al Jazeera. Syyskuun ensimmäisen päivän ja joulukuun 25. päivän välillä kuolleiden kokonaismäärä oli noussut 35 417 ihmiseen.

Ensimmäisen aallon aikana helmikuun 21. päivän ja elokuun 31. päivän välillä koronavirukseen kuoli Italiassa yhteensä 35 376 ihmistä. 

Paikallista terveydenhuoltojärjestelmää ei vahvistettu tarpeeksi. Ensimmäisen aallon aikana varoitimme, että tietyt toimenpiteet on pantava täytäntöön, mutta ne toteutettiin vain osittain tai liian myöhään, Milanon lääkäriyhdistys OMCEO:n johtaja Carlo Alberto Rossi arvioi Al Jazeeralle.

Myös väestön ikärankenteen on sanottu vaikuttaneen kuolleisuuteen. Lähes 86 prosenttia koko pandemian aikaisista koronakuolemista on osunut yli 70-vuotiaisiin.

Joulukuussa Italian koronakuolleisuuluvut ovat nousseet 600-800 kuolonuhriin päivässä. Koko pandemian aikainen huippu tilastoitiin jouluun 3. päivänä, jolloin virukseen kuoli 993 ihmistä.

Korkeista tartuntaluvuista johtuen italialaisia on kielletty matkustamasta maan eri alueiden välillä tammikuun ensimmäiseen päivään asti.



		
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)