Verkkouutiset

Italia avasi rajat turisteille

Pääministerin mukaan kyseessä on laskelmoitu riski.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Italia sallii jälleen matkailijoiden saapumisen maahan suurimmasta osasta Eurooppaa ilman pakollista karanteenia.

EU-maiden lisäksi listalla ovat Britannia, Sveitsi ja Islanti. Liikenteelle on avattu jo 24 lentokenttää.

Pääministeri Giuseppe Conten mukaan hallitus on valmis ottamaan laskelmoidun riskin tartuntamäärien noususta.

– Meidän on hyväksyttävä tämä, tai emme saa enää maata koskaan auki, Conte sanoi toukokuussa.

Myös maan sisäiset liikkumisrajoitukset poistettiin keskiviikkona. Muutos on herättänyt huolta erityisesti Etelä-Italiassa ja Sardiniassa, jossa Covid-19-tapauksia on ollut huomattavasti vähemmän.

Corriere della Sera -lehden mukaan Sardinian aluejohtaja Christian Solinas oli ehdottanut erityisten ”terveyspassien” käyttöönottoa, mutta uudistuksen katsottiin rikkovan Italian perustuslakia. Sardiniaan saapuvat matkailijat rekisteröidään ja heitä kehotetaan täyttämään erillinen terveyskysely.

Italian taloudelle elintärkeä matkailuala on kärsinyt valtavia tappioita koronavirusrajoitusten vuoksi. Rooman Colosseumin kaltaisia nähtävyyksiä on avattu jälleen yleisölle kuluvan viikon aikana.

Elokuvateatterit ja teatterit avataan kesäkuun 15. päivänä, mutta urheilustadionit ja koulut vasta myöhemmin. Kokoontumisrajoitukset ovat edelleen voimassa.

Italian epidemiatilanne on kohentunut huomattavasti loppukevään aikana. Viime päivinä on ilmoitettu enää 200–300 uudesta päivittäisestä tartunnasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)