Verkkouutiset

Itäisen Saksan väkiluku pudonnut vuoden 1905 tasolle

Saksalaisen tutkijan mukaan maan sodanjälkeisen jaon vaikutusta aliarvioidaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Saksan itäisissä osavaltiossa asuvien ihmisten määrä on pudonnut vuoden 1905 tasolle. Sen sijaan niillä alueilla, jotka kuuluivat Länsi-Saksaan, on väkiluku kasvanut suuremmaksi kuin koskaan, käy ilmi saksalaisen tutkimuslaitoksen Ifon tuoreesta selvityksestä.

Vaikka erot tulotasossa ja työttömyysasteessa hitaasti tasoittuvat itäisen ja läntisen Saksan välillä, niin väestökehitys kulkee selvityksen kirjoittajan Felix Röselin mukaan lähes huomaamatta eri suuntiin.

Hänen mukaansa Saksan sodanjälkeisen jaon taloudellista vaikutusta aliarvioidaan täysin, vaikka se vaatisi erityistä poliittista huomiota.

– Jos Dresden ja Leipzig olisivat kokeneet samanlaisen kasvun kuin läntinen Saksa, ne olisivat nyt kaksi kertaa nykyistä suurempia. Molemmissa kaupungeissa olisi nyt yli miljoona asukasta, Rösel toteaa Ifon tiedotteessa.

Tärkein syy itäisen Saksan väestökatoon on hänen mukaansa valtava maastamuutto DDR:stä vuodesta 1949 vuoteen 1961, jolloin Berliinin muuri rakennettiin, mutta miljoonat ihmiset ovat muuttaneet läntiseen Saksaan myös muurin kaaduttua 30 vuotta sitten.

Rösel muistuttaa, että itäisen ja läntisen Saksan kehitys oli olennaisesti samansuuntainen ennen maan jakoa 70 vuotta sitten.

Saksassa on pohdiskelu julkisen tuen keskittämistä itäisessä Saksassa suurimpiin kaupunkeihin. Röselin mielestä se olisi kuitenkin epäreilu lisärangaistus itäiselle maaseudulle, joka muutenkin on kärsinyt Saksan jaosta pahasti.

Hänen mukaansa pitäisi toimia aivan päinvastoin. Sosiaalista yhteenkuuluvuutta täytyisi edistää sekä kaupungeissa että maaseudulla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)