Istanbulissa estettiin Pariisin kaltainen isku

Galatasarayn ja Fenerbahçen paikallisottelun sunnuntaisen peruuttamisen taustalla oli pelko Pariisin kaltaisesta terrori-iskusta, kertoo sanomalehti Hürriyet.

Lehden turvallisuusviranomaisilta saamien tietojen mukaan ISIS-terroristijärjestön oli tarkoitus iskeä jalkapallo-ottelun päätettyä ensin pommilla ja saada aikaan stadionilta poistuvien keskuudessa paniikki. Sen jälkeen suunnitelmissa oli ampua silmittömästi väkijoukkoon.

Saatuaan tiedon mahdollisesta iskusta viranomaiset päättivät ensin antaa joukkueiden pelata ottelun ilman katsojia, mutta tuntia ennen alkuvihellystä se peruutettiin kokonaan.

ISIS-terroristien alkuperäinen tarkoitus oli iskeä kevään alkamisjuhla Nevruzin aikana, mutta se peruutettiin turvallisuussyistä.

ISIS-terroristi surmasi lauantaina neljä ihmistä Istanbulissa İstiklal-kauppakadulla.

Jalkapallo-otteluun suunnitellun iskun takana oli lehden mukaan Yunus Durmaz-niminen mies, joka suunnitteli Ankarassa tapahtuneen ISIS:n iskun 10. lokakuuta viime vuonna. Terroriteossa sai surmansa 103 ihmistä.

Pariisin terrori-iskuissa viime marraskuussa räjäytettiin kolme pommia Stade de France-stadionin ulkopuolella. Kaikkiaan 130 ihmistä sai surmansa useissa iskuissa eri puolilla kaupunkia.

Kommentit