Tanskan poliisin ratsioissa pidätettiin 20. LEHTIKUVA / AFP Henning Bagger

Israelin tiedustelu oli Tanskan terroripaljastuksen takana

Mossadin kerrotaan antaneen ratkaisevia tietoja tanskalaisille.

Israelin tiedustelupalvelu oli avainroolissa Tanskassa toimineen terroristisolun paljastamisessa. Asiasta uutisoivan Jerusalem Postin mukaan Israelin tiedustelu on ollut mukana paljastamassa monia muitakin iskusuunnitelmia viime aikoina.

Tanskan viranomaisten suuroperaatiossa keskiviikkona pidätettiin peräti 20 ihmistä. Heitä epäillään kytköksistä islamistiseen terrorismiin.

– Jotkut olivat hankkineet materiaalia räjähteiden tekemiseen ja toiset ovat yrittäneen hankkia aseita, Kööpenhaminan poliisin päällikkö Jørgen Bergen Skov totesi tiedotustilaisuudessa.

Suunnitellun iskun tai iskujen kohdetta ei ole kerrottu julkisuuteen.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt