Verkkouutiset

Israel iski voimalla: Videot näyttävät ohjukset ja tuhon

Israelin ja Iranin yhteenotto oli suurin sitten Jom kippur -sodan vuonna 1973.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Israelin ja Iranin välit ovat kiristyneet äärimmilleen öisen laukaustenvaihdon jälkeen. Israelin mukaan Iranin Syyriaan sijoittamat joukot ampuivat parisenkymmentä ohjusta tai rakettia Golanille. Iskuissa ei ensitietojen mukaan menehtynyt yhtäkään ihmistä.

Israel vastasi iskuihin valtavalla voimalla. Israelilaiset sotilaskoneet iskivät rakettitulen tauottua kymmeniin sotilaskohteisiin Syyriassa. Haaretzin mukaan niiden joukossa oli asevarastoja, logistiikkakeskuksia ja tiedustelulaitoksia. Israel kertoo tuhonneensa myös ainakin viisi syyrialaista ilmapuolustusjärjestelmää.

Syyrian presidentti Bashar al-Assadia tukevan Libanonin Al Mayadeen -kanavan mukaan iskuihin osallistui 28 israelilaista F-15- ja F-16-hävittäjää. Niiden kerrotaan ampuneen yli 60 ohjusta.

War Zonen mukaan Israel oli varoittanut Syyriaa etukäteen puuttumasta iskuihin. Syyrian ilmapuolustukset kuitenkin aktivoituivat. Venäjän puolustusministeriö on väittänyt syyrialaisten ampuneen alas yli puolet israelilaisten ohjuksista. Väitettä on syytä epäillä.

Rakettihyökkäyksestä ja Israelin vastaiskusta on alkanut tihkua videoita sosiaaliseen mediaan. Alla näkyvillä videoilla kuuluu varoitussireenejä ja räjähdyksiä Israelissa sekä näkyy rakettien laukaisuja Syyriassa. Viimeisillä videoilla näkyy Israelin vastaiskun tuhoisia jälkiä ja Syyrian ilmapuolustuksen yrityksiä torjua ohjuksia.

Merkittävä eskalaatio

Iskut Syyriaan olivat suurimmat Israelin sotatoimet alueella sitten vuoden 1973 Jom kippur -sodan. Syyrian osallistuminen taisteluun voi johtaa vakaviin seurauksiin. Israelin energiaministeri Yuval Steinitz varoitti alkuviikosta, että Israel ”eliminoi” Syyrian presidentti Bashar al-Assadin ja kaataa hänen hallintonsa, jos presidentti ei estä Irania operoimasta maansa alueella.

Haaretzin mukaan Israelin hallinnon turvallisuusneuvostossa istuva Steinintz kommentoi tilannetta Ynetin haastattelussa. Hän selvitti myöhemmin, että kyse on hänen henkilökohtaisesta näkemyksestään.

– Ei voida hyväksyä, että Assad istuu hiljaa palatsissaan ja jälleenrakentaa hallintoaan, sallien samalla, että Syyriasta rakennetaan tukikohta Israelia vastaan hyökkäämiseen, Steinitz totesi

Iranin iskuja osattiin odottaa. Israel on iskenyt viime aikoina useita kertoja Iranin joukkojen kohteisiin Syyriassa. Viime yön iskuissa ja vastaiskuissa on kuitenkin niiden mittakaavan lisäksi muitakin piirteitä, jotka kertovat tilanteen eskaloituneen merkittävästi.

Israel on aiemmin pidättäytynyt nimeämästä Irania suoraan syylliseksi sen alueelle tehtyihin raketti-iskuihin. Lisäksi on mahdollista, että osa Israeliin ammutuista raketeista oli todellisuudessa iranilaisia lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia. Myös Syyrian yritykset pudottaa Israelin ohjuksia ja mahdollisesti myös sen lentokoneita poikkeavat aiemmista yhteenotoista. Mikäli iskut olisivat jatkuneet vielä päivän valjettua, olisi se voinut merkitä tilanteen kehkeytymistä jopa täysimittaiseksi sodaksi. Israelin tiedetään siirtäneen viime aikoina joukkojaan Golanille. Myös Syyrian puolella rajaa on tiettävästi havaittu ”epätavallista toimintaa”.

https://twitter.com/leithfadel/status/994367278203527168

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)