Verkkouutiset

Islanti lopettaa EU-jäsenyysneuvottelut

Viljelijöiden ja kalastajien puolue ei halua liittyä unioniin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Islanti ilmoitti torstaina, että se vetää EU-jäsenyysneuvottelijansa pois Brysselistä. Islannin perustuslakiasiantuntijat ilmoittivat, että maan hallitus ei ole velvoitettu jatkamaan neuvotteluja, jotka aloitettiin vuonna 2009.

– Saatuaan asiantuntijoiden päätöksen ulkoministeri on päättänyt harkita neuvottelukomitean hajottamista, Islanti toteaa kannanotossaan Euractivin mukaan.

Islannissa järjestettiin viime huhtikuussa parlamenttivaalit, joissa valtaa pitänyt sosiaalidemokraattien puolue kärsi murskatappion. Islannin demarit kannattavat jäsenyyttä.

Hallitukseen nousivat Edistyspuolue ja Itsenäisyyspuolue, jotka vastustavat EU:hun liittymistä. Edistyspuolueen kannattajakunta koostuu ennen kaikkea maanviljelijöistä ja kalastajista, jotka pelkäävät elinkeinonsa kärsivän unionissa.

Islanti hallitsee tällä hetkellä merialueitaan 200 merimailin päähän saarivaltion rannikosta. Maa päättää omat kalastuskiintiönsä.

EU-jäsenyys edellyttäisi, että Islanti avaa vesialueensa EU:n kalastusaluksille. Islanti pelkää, että kalastuskiintiönsä säännöllisesti ylittävistä EU-maista saapuu aluksia, jotka romahduttavat Islannin kalakannat.

Islanti haki EU-jäsenyyttä heinäkuussa 2009, kun talouskriisi oli ajanut saarivaltion lähes konkurssiin. Islanti pääsi neuvotteluissa ”ohituskaistalle”, koska maan lainsäädäntö nojaa pitkälti EU-lakeihin jo nyt. Neuvottelut ovat kuitenkin viivästyneet, ja Islannissa jäsenyyden kannatus on pudonnut.

EU on yrittänyt taivutella Islantia jatkamaan neuvotteluja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)