Verkkouutiset

ISIS tappoi kenraalin väijytyksestä

Jihadistijärjestö on menettänyt suurimman osan alueestaan, mutta pystyy edelleen tekemään tuhoisia hyökkäyksiä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syyrian armeijan kenraali on kuollut ISIS:n väijytyksessä Deir ez Zorissa, Al-Masdar News kertoo.

Prikaatikenraali Jamal Razuk vastasi alueen sotilastiedustelusta. ISIS:n taistelijat hyökkäsivät kenraalin autosaattueen kimppuun Deir ez Zorin kaupungin ja Palmyran välisellä maantiellä.

Paikallismedia kertoi aluksi kenraalin kuolleen liikenneonnettomuudessa, mutta ISIS otti pian vastuun iskusta järjestön Amaq-median kautta.

ISIS pystyy edelleen organisoimaan hyökkäyksiä Syyrian aavikolta käsin, vaikka onkin menettänyt suurimman osan aiemmin julistamansa ”kalifaatin” alueesta.

Jihadistijärjestö teki viikonloppuna verisen iskun myös Irakin puolella. Kirkukin kaupungin eteläpuolella tehdyssä väijytyksessä kerrotaan kuolleen ainakin 27 ihmistä.

Kurdistan24-median mukaan uhrit kuuluivat Iranin tukemaan Shia Hashd al-Shaabi (PMF)-miliisiin. ISIS-taistelijat olivat pukeutuneet poliisin univormuihin ja perustaneet maantielle oman tarkastuspisteensä.

Irakin hallitus on varoittanut, että ISIS:lle uskollisia taistelijoita piilee edelleen järjestöltä vallatuilla alueilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)