Verkkouutiset

ISIS tappoi toisen amerikkalaissotilaan – USA lähettää lisää merijalkaväkeä

Pohjois-Irakiin lähetettävän merijalkaväen erillisosaston tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuutta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat lähettää lisää joukkoja Irakiin Isiksen tehtyä rakettihyökkäyksen, joka tappoi yhden merijalkaväen sotilaan ja haavoitti muita, kertoo Fox News.

Isiksen raketti-isku tapahtui lauantaina Pohjois-Irakissa Makhmurin kaupungissa, joka sijaitsee jihadistien hallitseman Mosulin kaakkoispuolella 75 kilometrin päässä.

Toistaiseksi ei tiedetä, kuinka monta sotilasta Pohjois-Irakiin lähetettävä merijalkaväen erillisosasto pitää sisällään. Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin mukaan osasto tukee irakilaisjoukkoja ja kansainvälisiä maaoperaatioita.

Pentagonin mukaan lauantaina kuollut merijalkaväen sotilas oli Kalifornian Temeculasta kotoisin oleva ylikersantti Louis F. Cardin.

Presidentti Barack Obama on todennut moneen kertaan, että amerikkalaissotilaita ei lähetetä taistelutehtäviin Isistä vastaan.

USA on lähettänyt Irakiin noin 3 700 sotilasta koulutus- ja neuvonantotehtäviin.

Pohjois-Irakiin lähetettävän merijalkaväen erillisosaston tehtävänä on ylläpitää alueellista turvallisuutta Persianlahdella, Punaisellamerellä, arabianmerellä ja Intian valtamerellä.

Henkensä menettänyt ylikersantti Cardin on toinen amerikkalaissotilas, joka on kuollut Isiksen vastaisissa taistelutehtävissä, jotka alkoivat vuoden 2014 elokuussa.

Ylivääpeli Joshua Wheeler kuoli viime lokakuussa panttivankien pelastusoperaatiossa Irakissa. Wheeler oli ensimmäinen henkenä menettänyt amerikkalainen Irakissa sen jälkeen, kun USA vetäytyi maasta.

ISIS-metsästäjät asemissa

Yhdysvaltain erikoisjoukoista koostuva tärkeitä kohdehenkilöitä metsästävä iskuryhmä asettui asemiin Pohjois-Irakiin ja Pohjois-Syyriaan tammikuussa.

Presidentti Obaman hallinto päätti Iskuryhmän lähettämisestä sen jälkeen, kun puolustus- ja tiedusteluvirkailijat olivat varoittaneet Isiksen verkoston kasvavan sitä vastaan taistelevaa liittoumaa nopeammin. Verkkouutiset kertoi asiasta tässä.

Iskuryhmän tarkoituksena on vahingoittaa niin kutsutun Islamilaisen valtion suosiota tuhoamalla sen johtajat ja keräämällä jokaisessa iskussa tiedustelutietoa, jotta Isiksen toimia voidaan estää yhä enemmän.

Iskuryhmä sieppasi ensimmäisen Isis-terroristinsa Pohjois-Irakissa viime kuussa. Amerikkalaisjoukot kuulustelivat kiinniotettua terroristia ennen kuin hänet luovutettiin Irakin viranomaisille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)