Verkkouutiset

Ruotsin ISIS-palaajia epäillään vakavista rikoksista

Epäillyillä on viitteitä kytköksistä ääri-islamistiseen terroristijärjestöön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Noin kymmentä ISIS-palaajaa epäillään vakavista rikoksista, Ruotsin yleisradioyhtiön Sveriges Radion Ekot -uutistoimitus kertoo.

Kansainvälistä ja järjestäytynyttä rikollisuutta tutkiva valtionsyyttäjäviraston osasto on avannut palaajista yhteensä kymmenkunta esitutkintaa. Tutkinnassa on muun muassa sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan.

– Olen mielestäni löytänyt viitteitä kytköksistä ISIS:iin. Sen vuoksi katson, että on syytä epäillä rikoksia, syyttäjä Thomas Ahlstrand sanoo.

- Se (kytkös ISIS-toimintaan) voi olla kaikenlaista: osallistumista taisteluihin, siviilitoimintaa, osallistumista ihmiskauppaan ja siihen verrattavaan toimintaan, jota siellä on esiintynyt.

Esitutkintaan joutuneet henkilöt ovat kotoisin Tukholmasta, Malmösta, Göteborgista ja Bergslagenista.

Ketään ei ole toistaiseksi otettu kiinni tai vangittu epäilyistä.

Ruotsin suojelupoliisi Säpo arvioi hiljattain, että Ruotsista on lähtenyt Syyriaan ja Irakiin yhteensä noin 300 ISIS-taistelijaa. Heistä noin 150 on palannut Ruotsiin.

Suomesta lähteneitä on noin 80. Suojelupoliisi arvioi helmikuussa, että heistä noin 20-30 on palannut takaisin Suomeen.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)