Verkkouutiset

IS: Yli 20 iskua Israelin lähetystöön Helsingissä

Suurlähettilään mukaan Israel odottaa viranomaisten tekevän kaiken voitavansa lopettaakseen iskut.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingissä sijaitsevaan Israelin suurlähetystöön on isketty kahden vuoden aikana jo yli 20 kertaa, Israelin suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg kertoo Ilta-Sanomille.

Viimeisin isku lähetystöön tehtiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Suurlähetystön turvakameroihin tallentui, kuinka lähetystön oven edustalla olevaan kylttiin käytiin liimaamassa lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tarroja.

Samana yönä vastaavia tarroja liimattiin myös Helsingin juutalaisen seurakunnan alueelle.

– Tapauksia on yli 20. Tämä kyseinen tallentui valvontakameroihin kello 2.37. Suurin osa muistakin tapauksista on tallentunut kameroihin ja tiedot annettu viranomaisille, mutta tähänkään päivään mennessä ketään ei ole otettu kiinni ja viety oikeuden eteen, sanoo Dov Segev-Steinberg IS:lle.

Segev-Steinbergin mukaan Israelin hallituksen virallinen kanta on, että se odottaa Suomen viranomaisten tekevän kaiken voitavansa iskujen lopettamiseksi. Hänen mukaansa asia ei ole edennyt yli kahden vuoden aikana ollenkaan.

Viime syksynä joku rikkoi kaikki lasiovet rakennuksesta, jossa lähetystö sijaitsee. Tapauksen seurauksena Suomen Israelin suurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikainen kutsuttiin kahdesti Israelin ulkoministeriöön Jerusalemiin.

– Se kertoo siitä, että Israelissa tähän suhtaudutaan hyvin vakavasti. Hänelle tehtiin tuolloin selväksi, että Israel odottaa Suomen viranomaisten tekevän kaikkensa lopettaakseen tämän. Se oli syyskuussa ja nyt eletään jo helmikuuta, Segev-Steinberg sanoo.

Suurlähettilään mukaan uutiset Israelin lippujen polttamisesta ja Turun synagogan vandalisoinnista holokaustin uhrien muistopäivänä ”on jotain sellaista, mitä Suomessa ei ole aikaisemmin nähty”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)