Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola torstaina eduskunnassa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IS: Vihreiltä ei rangaistusta Jani Toivolalle, laativat eettiset säännöt

Pelisäännöillä varmistetaan, ettei tule ’edes vahingossa tällaisia tilanteita’.

Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Olli-Poika Parviainen kertoo Ilta-Sanomissa, että vihreä eduskuntaryhmä on päättänyt laatia eettiset pelisäännöt itselleen.

Syynä ovat vihreiden kansanedustaja Jani Toivolan useat julkisuuskohut. Viimeisempinä paljastuivat Toivolan eduskunnan taksikortilla kuittaamat laskut, jotka hän oli myös maksattanut itselleen Lasten ja nuorten säätiöltä. Toivola sanoo kyseessä olleen puhdas huolimattomuus.

– Valmistelemme eduskuntaryhmälle eettiset pelisäännöt, joilla varmistetaan, ettei edes vahingossa tällaisia vastavia tilanteita tulevaisuudessa kenenkään eteen tule, Olli-Poika Parviainen sanoo IS:ssa.

Rangaistusta Toivola ei ryhmältään ole saamassa.

– Me kävimme keskustelun jo aikaisemmin ja kävimme nyt ryhmässä asiaa uudelleen läpi, Parviainen kertoo.

Hänen mukaansa olennaista on, että Toivola toimii mahdollisimman avoimesti ja ryhmä valmistelee jatkoa varten pelisäännöt.

– Olisi erittäin tärkeää, että politiikkaa saisi tehdä niin, että tällaisia kohuja tai tilanteita ei ylipäätään syntyisi, edes vahingossa. Totta kai, se on peiliin katsomisen paikka. Pitää tarkasti huolehtia siitä, että näin ei jatkossa kävisi, Olli-Poika Parviainen toteaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt