Verkkouutiset

IS: Tämä on ylilääkärin tärkein neuvo ulkomailla lomaileville

HUS:n Asko Järvinen suosittelee matkan jälkeen kahden viikon omaehtoista karanteenia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaikista tärkein asia ulkomaanmatkailijoille on miettiä kotiin paluun jälkeistä arkea, toteaa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) infektioylilääkäri Asko Järvinen.

Moni suomalainen haaveilee jo ulkomaanmatkoista kesälomakauden lähestyessä. Järvisen mukaan matkan jälkeen kannattaa asettaa itsensä kahden viikon omaehtoiseen karanteeniin. Vain näin vältetään, ettei Suomeen tule uusia viruskantoja.

– Silloin tulee pitää hyvin tarkkaan kiinni suojauksista, vaikka olisi testattukin tullessa. Vain näin varmistetaan, ettei Suomeen tule uusia viruskantoja, Järvinen sanoo Ilta-Sanomille.

– Matkailijoiden käyttäytymisen toivoisi olevan järkevää ja huomaavaista etenkin kotiinpaluun jälkeen.

Järvisen mukaan matkasuunnitelmia tehtäessä pitää ottaa huomioon, mikä on matkakohde¬maan ero tartuntamäärissä Suomeen verrattuna.

– Jos tartuntoja on paljon, silloin riski on olemassa ja se voi olla merkittäväkin.

Hän pitää suurimpina riskeinä Suomesta muihin maihin suuntautuvia sukuloimismatkoja, joissa ollaan läheisemmässä kontaktissa paikallisten kanssa.

– Niissä riski on ehkä kaikista korkein, eikä riskiä ehkä mielletä samalla tavalla, kun mennään tuttuihin olosuhteisiin.

Myös rokotustahdilla on iso merkitys. Rokotetun matkustajan riski saada vakava tautimuoto pienenee. Jo 2–4 viikkoa rokotteen saamisen jälkeen vaikean sairauden riski on pieni.

Toistaiseksi tiedeyhteisössä ei olla täysin varmoja, voiko rokotuksen saanut ihminen tuoda ulkomalta mukanaan uusia virusmuunnoksia.

– Kahden rokoteannoksen saamisen jälkeen riski on vähäinen, ja yhden rokoteannoksen jälkeen riski on huomattavasti pienentynyt. Tämä pätee sekä matkustajan itsensä sairastumisen kannalta että virusmuunnoksen tänne tuomisen kannalta, Järvinen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)