Verkkouutiset

IS: Tämä kaupunginosa on Suomen pahin koronapesäke

HUS:n ylilääkärin mukaan ilmiö on yhteydessä alueen maahanmuuttajamäärään ja matalaan tulotasoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusepidemian kerrottiin eilen siirtyneen pääkaupunkiseudulla leviämisvaiheeseen. Ilta-Sanomat kertoo, että pahin tilanne on Itä-Helsingissä, jossa tartuntapesäkkeinä ovat korostuneet Vartioharju ja Puotinharju.

Tartunnat runtelevat myös junaradan varrella sijaitsevia kaupunginosia.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen kertoo IS:lle, että Itä-Helsingissä ilmiö on yhteydessä alueen maahanmuuttajapainotteisuuteen ja väestön matalaan tulotasoon.

Tartunnat keskittyivät hänen mukaansa pääkaupunkiseudun itäiselle puolelle myös keväällä.

– Matalampi tulotaso ja vieraskielisten suuri osuus väestöstä ovat tekijöitä, jotka on liitetty Suomen lisäksi myös muualla koronatartuntojen suurempaan määrään, Järvinen perustelee.

– Yksi tekijä on vieraskielisten suurempi perhekoko. Perheissä tartunnat leviävät helpommin, ja perhe on noussut tunnetuimmaksi tartunnan lähteeksi. Yksi satunnainen tartunta ei muissa tapauksissa välttämättä johda yhtä moneen jatkotartuntaan, hän jatkaa.

Myös kielimuurin vaikeuttama tiedonsaanti voi ylilääkärin mukaan selittää vieraskielisten korkeampia tartuntalukuja. Tästä syystä viranomaiset ovat tiivistäneet väestöryhmään kohdentamaansa viestintää.

Suomessa todettiin eilen 461 uutta koronavirustartuntaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)