Verkkouutiset

STM valmistelee hätäjarrua. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

IS: STM valmistelee koronan hätäjarrua

Tavoitteena on saada tilanteen pahentumisen edellyttämät toimet valmiiksi mahdollisimman pian.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syksyllä koronarajoituksia höllennettin ja viranomaiset puhuivat ”hätäjarrusta”, josta voidaan vetää koronatilanteen pahentuessa, kirjoittaa Ilta-Sanomat.

Nyt sosiaali- ja terveysministeriö (STM) virkavalmistelee hätäjarrua.

– Tavoitteena on saada se valmiiksi mahdollisimman pian. Tarkkaa ajankohtaa valmistumisella tässä vaiheessa on kuitenkin hankala sanoa, sanoo STM:n johtaja Pasi Pohjola Ilta-Sanomille.

Pohjola on samaa mieltä siitä, että maan koronatilanne on huonontunut ja hän vetoaakin alueisiin ja rokottamattomiin.

– Ensisijaista tässä tilanteessa olisi se, että rajoitustoimien tarpeellisuutta harkittaisiin nyt erityisesti niillä alueilla, joissa epidemiatilanne on hankala. Lisäksi rokotusten ottamista olisi syytä harkita kaikkien niiden osalta, jotka eivät sitä vielä ole ottaneet.

Alueelliset rajoitukset eivät Pohjolan mukaan edellytä hätäjarrua.

– Hybridistrategian mukaisesti alueellisesti tai paikallisesti voidaan ja tuleekin ottaa rajoitustoimia ja muita epidemian leviämistä torjuvia keinoja käyttöön, mikäli paikallinen tilanne sitä vaatii.

Pohjolan mukaan hätäjarru on valtakunnallinen ja perusperiaatteena on, että se otetaan käyttöön, jos paikalliset toimet eivät riitä.

– Yhtä yksittäistä mittaria tai kriteeriä ei tule hätäjarrulle, vaan se edellyttää kokonaisarviota tilanteesta, jolloin sen käyttöönottoa on syytä ryhtyä harkitsemaan, johtaja Pasi Pohjola tarkentaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)