Verkkouutiset

IS: Sodan ajalle kaavaillaan dronejoukkoja

Uusi joukko käyttäisi mahdollisesti kaupallisia lennokkeja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusvoimat selvittää parhaillaan kaupallisten dronejen käyttäjien kiinnostusta sodan ajan tehtäviin, kertoo Ilta-Sanomat. Suunnitteilla Puolustusvoimissa on IS:n saaman materiaalin perusteella uuden sodan ajan joukon perustaminen.

Uusi joukko käyttäisi mahdollisesti kaupallisten lennokkien eli dronejen suorituskykyjä. Puolustusvoimat on lähettänyt kirjeen kansalaisille, jotka ovat harrastuksensa tai ammattinsa puolesta hakeneet Trafilta lupaa kopterin tai muun vastaavan laitteen lennättämiseen.

Kriteereiksi Puolustusvoimat asettaa Suomessa suoritetun varusmiespalveluksen ja sen, ettei henkilö ole jo sitoutunut tukemaan poliisia tai pelastuslaitosta lennokin lennättäjänä. Henkilön tulisi olla myös kiinnostunut toimimaan koulutuksen vaativassa tehtävässä ja sitoutua alustavasti harjoittelemaan kertausharjoituksissa noin kerran vuodessa.

Pääesikunnan tiedotuspäällikkö Max Arhippainen kertoo IS:lle, että Puolustusvoimissa on toteutettu pienimuotoista tutkimustoimintaa kaupallisten lennokkien hyödyntämisestä, mutta mitään päätöksiä uudenlaisen joukon perustamisesta ei ole tehty.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)