LEHTIKUVA / MIKKO STIG

IS: Sieniä poimimalla jopa 700 euron päiväpalkka

Sienten myyntitulot ovat poimijalle verottomia.

Sienikauden alettua voi sieniä poimimalla tienata jopa satoja euroja päivässä, kertoo Iltasanomat. Arktiset Aromit-yhdistyksen toiminnanjohtaja Birgitta Partanen kertoo lehdelle eräänkin ahkeran poimijan tienanneen parhaimmillaan 720 euroa yhtenä päivänä, poimimalla 60 kiloa kantarellia ja myymällä sadon 12 euron kilohintaan.

– Hän on nuori mies, joka on keskittynyt pääasiassa kantarellin ja mustikan poimintaan, sillä niillä tienaa parhaiten yleensä hyvän sadon ja korkean hinnan ansiosta, sanoo Partanen.

Useimmat poimijat eivät sentään näin koviin päivätuloihin yllä.

– Parhaat ovat saaneet noin 500 euroa, mutta keskimääräinen taso on noin 200–250 euroa, riippuu tietenkin kuinka monta tuntia kerää, pohjoiskarjalaista perheyhtiötä johtava Loreno Dalla Valle kertoo IS:lle. Dalla Valle vie ostamiaan sieniä ennen kaikkea Italiaan.

Sienten hintaan vaikuttaa painon lisäksi myös laatu. Partasen mukaan hinnat voivat vaihdella vuosittain, Dalla Valle kertoo maksavansa hyvälaatuisista herkkutateista neljän euron kilohinnan.

Suosituimpia sienilajeja ovat Partasen mukaan tatit, kantarellit, rouskut ja keväisin myös korvasienet. Sellaisinaan myytyjen sienten myyntitulot ovat poimijalle verottomia.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt