Verkkouutiset

IS: Rokote ei suojaa influenssan kaikilta muunnoksilta

Eteläiseltä pallonpuoliskolta on löytynyt uusi muunnos vanhasta sikainfluenssasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Dosentti ja HUS:n apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen on muistuttanut suomalaisia influenssarokotteen tärkeydestä, jotta sairaaloiden kantokyvyn ja koronaviruksen ja influenssan yhdistelmän ehkäisemiseksi. Ilta-Sanomat kertoo, että eteläisellä pallonpuoliskolla on löytynyt kuluneella kaudella uusi muunnos vanhasta sikainfluenssasta.

Suomen influenssakausi on alkamassa. Ylilääkäri Hanna Nohynek THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -yksiköstä sanoo IS:lle, että pohjoisen pallonpuoliskon tilanne on tällä hetkellä hyvin rauhallinen. Siksi vielä tässä vaiheessa on hankala arvioida tulevan influenssakauden laajuutta.

– Sitä ei voi vielä tietää. Se riippuu muun muassa matkustamisen määrästä ja muista influenssan kausivaihtelujen tavanomaisista seikoista, kuten viruksen muuntumisesta sekä viruksien ja rokoteantigeenien vastaavuudesta, Nohynek toteaa.

Vielä ei tiedetä, mitkä virustyypit tällä kaudella Suomessa tulevat vallitsemaan. Influenssaepidemioita aiheuttavat A- ja B-päätyypin influenssavirukset. Eteläisessä pallonpuoliskolla on löytynyt Nohynekin mukaan myös uusi muunnos vanhasta sikainfluenssasta A(H1N1).

– Jos se tulisi olemaan meillä valtavirus, niin meidän rokote ei siltä välttämättä niin hyvin suojaa. Silloin voidaan ajatella, että kaudesta voi tulla ikävämpi.

Eteläisen pallonpuoliskon päättymäisillään oleva influenssakausi on ollut hyvin lievä. Siitä voidaan saada viitteitä myös Suomeen.

Influenssarokotteen ottamisen tärkeyttä on painotettu, sillä koronan ja influenssan yhdistelmä voi aiheuttaa erittäin vakavan sairastumisen. Rokotteella halutaan myös ehkäistä sitä, että sairaalat eivät täyttyisi koronapotilaiden lisäksi myös influenssapotilaista.

Maailman terveysjärjestö WHO antaa pohjoiselle pallonpuoliskolle suosituksen rokotteen koostumuksesta vuosittain helmikuussa. Tällä kaudella käytössä on niin sanottu neliarvoinen influenssarokote, jonka rokotesuoja kehittyy kahdessa viikossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)