Verkkouutiset

IS: Odotettavissa viime syksyä rankempi flunssakausi

Johtava työterveyslääkärin mukaan Suomessa ollaan "infektiovelassa".
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Moni on sairastanut korona-aikana tavallista flunssaa vähän tai ei lainkaan, mutta syysflunssakaudessa palataan lähemmäs pandemiaa edeltävää tasoa, arvioi Mehiläisen johtava työterveyslääkäri Annika Jalli Ilta-Sanomille.

Hänen mukaansa on odotettavissa viime syksyä rankempi flunssakausi.

– Koronapandemiaa edeltävän syksyn tartuntamääriin ei silti päästä. Odotellaan normaalia tai tavallista loivempaa flunssasyksyä, mutta kuitenkin viruksia voi olla liikkeellä viimevuotista enemmän. Suosittelen myös influenssarokotuksen ottamista, kun emme varmasti tiedä mitä on tulossa, Jalli sanoo.

Hänen mukaansa Suomessa ollaan ”infektiovelan” tilanteessa. Koronapandemian aikana kaikkien tavanomaisten hengitystieinfektioiden määrä väheni ja sen myötä ihmisten vastustuskyky niille aleni.

– Samalla kuin torjuimme pandemiaa, torjuimme tavallisia hengitystieinfektioita. Ihmiset eivät ole sairastaneet, ja siksi heillä ei ole vastustuskykyä tavallisen tapaan, Jalli sanoo IS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)