X
SULJE MAINOS
Kasvomaskia käyttäviä asiakkaita Helsingin kauppakeskus Triplassa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

IS: Näin kaupat päivittävät maskilinjauksiaan

Pääkaupunkiseudun ketjut pitävät suosituksesta yhä kiinni.

Koronarajoitusten höllentyessä ovat viranomaiset päivittäneet myös maskisuositustaan. THL päivitti maskisuositustaan syyskuun lopussa, ja nyt suositus perustuu ”pääosin ihmisten omaan tilannekohtaiseen harkintaan”. THL suosittelee kuitenkin käyttämään maskia julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan.

Myös monet kauppaketjut ovat nyt höllentäneet maskisuositustaan, Ilta-Sanomat uutisoi. Sekä Päivittäistavarakauppa ry että Kaupan liitto ovat päivittäneet linjauksiaan.

– Meillä käytännössä kukin osuuskauppa on oman alueensa tilanteen ja viranomaisohjeistuksen mukaan arvioinut tilannetta ja päivittänyt maskiohjeistuksiaan, sanoo SOK:n riskienhallintayksikön päällikkö Mikko Koskinen IS:lle.

S-ryhmän työntekijät käyttävät nyt maskia oman harkintansa mukaan.

– Sellaista ohjetta, että maskia tulee aina käyttää, ei enää ole S-ryhmässä kokonaisuutena.

Kaupat voivat halutessaan kuitenkin tiukentaa suositusta alueensa koronatilanteen niin vaatiessa. Tämä koskee niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin maskien käyttöä.

Sekä Lidl että K-ryhmä kertovat noudattavansa pääkaupunkiseudulla vallitsevaa maskisuositusta.  K-Citymarket -ketjun johtaja Ari Sääksmäen mukaan tilanteessa edetään ”turvallisuus edellä”.

– Hyvin varovaisesti edetään ja viranomaisten suosituksia noudatetaan. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla meillä on edelleen henkilökuntaa ohjeistettu käyttämään maskeja, kertoo Sääksmäki.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt