Verkkouutiset

IS: Näille kansanedustajille eniten km-korvauksia eduskunnasta

Koronan vuoksi edustajia on kehotettu välttämään julkista liikennettä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan matkakuluissa junat, lentokoneet ja taksit ovat korona-aikana vaihtuneet kansanedustajien omiin autoihin. Ilta-Sanomien mukaan vuonna 2020 kansanedustajien kotimaan lennot romahtivat kolmannekseen.

Kansanedustajille maksetut kilometrikorvaukset viime vuonna lähes kolminkertaistuivat. Niitä maksettiin yhteensä 634 695 euroa, myös uusmaalaisille kansanedustajille.

Kilometrikorvauksia oman auton käytöstä sai 125 kansanedustajaa. Yli 10 000 euroa korvauksia sai 13 kansanedustajaa. Vähintään 4 200 euroa kilometrirahoja keräsi 72 kansanedustajaa.

Eniten kilometrikorvauksia, 13 470 euroa, sai keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen. Hän ajoi Ilomantsin ja Helsingin 480 kilometrin väliä liki 35 000 kilometriä.

– Tämä on raskasta, ja korona on muuttanut koko elämän. Yritän kaikkeni, että en sairastuisi itse ja en tartuttaisi ketään. Olen rajoittanut elämääni, koronan takia en käy missään. Toimin sen ohjeen mukaan, jonka eduskunta on edustajille antanut koronan suojaamisessa. Jos menisin lentoasemalle, olisin riskin piirissä. Lentoasemat ovat kaikkein pahimmat, ja nyt lentoja ei ole. Kuopiossa lentoja olisi, pitäisi mennä mutkan kautta ja se on vielä vaikeampaa. Nyt tulen autolla yöllä maanantaina Helsinkiin ja perjantaiyöllä olen kotona Ilomantsissa, Hannu Hoskonen kertoo IS:lle.

Toiseksi eniten kilometrikorvauksia sai kansanedustaja Peter Östman (kd.), noin 13 000 euroa. Hän asuu Keski-Pohjanmaan Luodossa.

Kolmantena kilometrikorvauksissa on Keski-Suomen Kivijärven Anne Kalmari. Hänen kotinsa on 410 kilometrin päässä eduskunnasta, ajettuja kilometrejä tuli noin 33 000 ja korvauksia hieman alle 13 000 euroa.

– Ei ole sellaista junaakaan, jolla ehtisi, liittyy varmaan koronaan. Kun olen valiokunnan puheenjohtaja, joudun joka viikko hyppäämään Helsingissä. Jos jotain käy kateeksi, voin ottaa kuskiksi, että pääsee nauttimaan tästä elämästä, Anne Kalmari sanoo.

Seuraavaksi eniten saivat Sari Essayah (Lapinlahti, kd., 12269 euroa), Suna Kymäläinen (Ruokolahti, sd., 12231), Tuomas Kettunen (Kuhmo, kesk., 12035), Anneli Kiljunen (sd, Lappeenranta, 10940) ja Anders Norrback (Närpiö, r., 10747 euroa).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)