Verkkouutiset

Pääministeri Sanna Marin ja kuntaministeri Sirpa Paatero päättivät palauttaa ylimmän virkamiesjohdon tulospalkkiot. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

IS: Marinin hallitus jakoi virkamiehille 170000 euron tulospalkkiot

Ylimmän johdon tulospalkkioiden saajien joukossa on alivaltiosihteereitä, osastopäälliköitä ja pääjohtajia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriössä on tehty päätökset ylimmän virkamiesjohdon vuoden 2020 tulospalkkioista. Yhteensä tulospalkkioita jaettiin noin 170[nbsp]000 euroa viidelle hallinnonalalle, kertoo Ilta-Sanomat.

Tulospalkkioita on jaettu edellisen kerran vuonna 2014.

Valtiovarainministeriön osastopäällikön Juha Sarkio mukaan kyse on ”paluusta normaaliin” Juha Sipilän (kesk.) hallituskauden jälkeen. Sipilän hallitus päätti ensimmäisenä vuotenaan puolittaa johdon tulospalkkiot ja sen jälkeen ne poistettiin loppukaudeksi kokonaan.

– Sitten kun tuli uusi hallituskausi, asia vietiin ministeri Sirpa Paaterolle (sd.), joka keskusteli pääministeri Sanna Marinin (sd.) kanssa. Todettiin, ettei ole mitään syytä jatkaa jäädytystä Sipilän hallituskauden perustein, koska perusteet liittyivät muuhun asiaan eli palkkojen leikkaamiseen, Juha Sarkio valtiovarainministeriöstä selvitti IS:lle.

Sipilän hallituskaudella hallitus ja osa yhteiskunnan ylintä johtoa leikkasi omia palkkojaan vapaaehtoisesti.

Nyt jaettujen tulospalkkioiden saajien joukossa on muun muassa alivaltiosihteereitä, osastopäälliköitä ja pääjohtajia hallinnon eri alueilta. Palkkiot vaihtelevat reilusta 2[nbsp]000 eurosta yli 10[nbsp]000 euroon.

Tulospalkkion saajat määräytyvät eri ministeriöiden tekemien esitysten perusteella. Ylimmän johdon tulospalkkiota jaettiin nyt yhteensä 31 henkilölle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)