Verkkouutiset

IS: Irakin mukaan turvapaikanhakijan kuolintodistus on väärennös

Kuolleeksi uskottu irakilaismies saattaakin olla elossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskusrikospoliisi vahvistaa Ilta-Sanomille, että Suomesta Irakiin palautetun ja surmatuksi väitetyn irakilaisen turvapaikanhakijan kuolintodistus on Irakin viranomaisten mukaan väärennetty.

KRP tiedotti keskiviikkona aloittaneensa asiassa esitutkinnan epäillyistä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä.

Irakilaismiehen oli kerrottu tulleen surmatuksi kotimaassaan sinne palattuaan. Suomi sai tapauksen johdosta langettavan tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) viime vuoden marraskuussa.

EIT:n mukaan Suomi rikkoi ihmisoikeussopimuksen toista ja kolmatta artiklaa. Niissä käsitellään oikeutta elämään ja kielletään kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Tuomioistuimen mukaan viranomaiset eivät suorittaneet riittävän perusteellista arviota siitä, millaisille riskeille palautettava altistuisi kotimaassaan.

Tapaus herätti valtavasti kohua. Sen seurauksena muun muassa Maahanmuuttovirasto tarkisti satoja turvapaikkapäätöstä uudelleen ja kielteisen päätöksen saaneiden palautukset keskeytettiin.

LUE MYÖS:
Wille Rydman: Väitettiin Suomen lähettävän ihmisiä kuolemaan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)