Verkkouutiset

”Irtisanomislain vihakampanjassa mikään valhe ei ollut kielletty”

Juhana Vartiaisen mukaan vasemmisto on vastustanut jokaista uudistusta saada työmarkkinoita toimimaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen puhui eduskunnassa niin sanotun irtisanomislain käsittelyssä. Vartiaisen mukaan ”sen tutkimuksen valossa, jota meillä on, me voimme arvioida, että tämä jonkin verran voi kohentaa työllisyyttä”.

– Edustaja (Anna) Kontula kysyi sitä, mikä on se ongelma, johon halutaan puuttua. No, minä kerron yhden suuren ongelman tässä: se on Suomen poikkeuksellisen korkea työttömyys. Meidän on tehtävä sille jotakin. Me emme voi näitä hyvinvointimenoja rahoittaa, ellemme saa meidän työmarkkinoita toimimaan yhtä hyvin kuin muissa Pohjoismaissa, Juhana Vartiainen sanoi.

– Ja me teemme sen takia tällaisia uudistuksia. Nyt minun kokemukseni tältä hallituskaudelta on, että poliittinen oppositio, vasemmisto, on vastustanut niistä aivan jokaista. Eli aika kivinen tie näyttää olevan poliittisesti tämä Suomen työllisyyden parantaminen, mutta en minä tiedä mitään muuta tietä, jos me haluamme työllisyysastetta nostaa ja suomalaiset hyvinvointimenot rahoittaa.

Vartiainen sanoi olevan äärettömän masentavaa, että periaatteessa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta puhuva vasemmisto ei ole halunnut antaa minkäänlaista arvoa pyrkimykselle saada työttömälle työtä.

Kansanedustajan mukaan kolmikanta ei halunnut edetä, joten valittiin ”tällainen pieni, maltillinen uudistus, joka kuitenkin voisi toimia oikeaan suuntaan”.

– No, tästä tuli sitten jonkinlainen symbolinen punainen vaate sille osalle poliittista kenttää, joka haluaisi elää jonkinlaisessa kummallisessa kylmän sodan proletariaatin diktatuurissa tai missä lie, jossa EK ja SAK kabineteissaan saavat päättää työlainsäädännön ja hallituksella ja eduskunnalla ei muka olisi edes oikeutta ajaa läpi uudistuksia, Juhana Vartiainen kuvaili.

– Käynnistyi tällainen ulkoparlamentaarinen vihakampanja, jossa mikään valhe ei näyttänyt olevan kielletty, ja sen verran minä työväenliikkeen toiminnastakin tiedän, että ei minua nyt niin hirveästi yllättäisi, että tästä kampanjasta olisi tässäkin talossa jotain tiedetty.

Vartiaisen mukaan oli koomista, kun järjestöjen lakkokampanjan seurauksena asia tuli kolmikantaiseen valmisteluun:

– Olen verrannut sitä alkuperäistä versiota ja sitten tämän kolmikantaisen valmistelun jälkeistä versiota. Se ei ole muuttunut mitenkään. Eli tässä oli kysymys vanhan kolmikantaisen vallan jonkinlaisesta symbolisesta protestista, että meidän täytyy saada olla mukana.

– Minulle se tuo mieleen viisivuotiaan lapsen, jonka vanhemmat haluavat, että hän laittaa kumisaappaat jalkaansa, ja hän sanoo, että minä itse sanon, että laitan kumisaappaat jalkaani, ja sitten hän laittaa kumisaappaat jalkaansa. Minä näen tämän jonkinlaisena järjestöjen ylivallan hitaana kuolemana — ja hyvä niin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)